maanantai 30. elokuuta 2010

Perjantai 27.8. ja lauantai 28.8.




Aurinkoista, lämmintä päivää jäätiin viettämään keskelle kymmeniä pikku moottoriveneitä kalastajineen ja aallonmurtajalla seisovia tai istuvia kalastajia. Manu pumppasi nyt ensimmäistä kertaa tällä matkalla kumiveneen täyteen ja päivällä käytiin koeajolla vieressä olevan pikku kylän laiturissa. Kun iltapäivällä alkoi voimakkaammin tuulla, huomasimme, että ankkuri luistaa. Oli ihan pakko vielä nostaa ankkuri ja siirtää vene parempaan paikkaan muutama sata metriä.
Aamulla herätessä oli ympärillä kova liikenne. Kalastusveneitä hurahteli meidän molemmin puolin joka suuntaan. Nostimme ankkurin ja lähdimme matkaan kuten oli suunniteltukin. Joen suulla, missä joen virtaus kohtasi vuorovesivirran, oli kova kuohunta. Siellä oli myös kymmenittäin pieniä ja vähän isompia kalastusveneitä. Ilmeisesti juuri silloin oli jonkin kalan hyvä pyyntiaika. Me kuitenkin suuntasimme suoraan merelle.
Jatkoimme matkaa ja tuulikin oli monta tuntia suosiollinen ja antoi meidän purjehtia. Teimme pitkän päivätyön ja saavuimme juuri ennen pimeän alkua Nazaré:n satamaan. Kiinnityimme meitä reippaasti isomman veneen kylkeen niin hiljaa, etteivät asukkaat huomanneet mitään. Koputimme toki veneen kylkeen ja esittäydyimme, ja taas meidät otettiin ystävällisesti vastaan. Siinä nukuimme hyvän yön.

Torstai 26.8.

Sumussa taas mentiin ulos merelle. Heti kun tuuli vähän kasvoi, otimme kryssin länttä kohti. Käännyttiin kuitenkin takaisin ja suunnattiin Aveiron satamaan. Juuri vähän ennen satama tai oikeammin joen suuta tuli sumu taas vastaan ja tällä kertaa niin sakeana, ettei montaa metriä eteenpäin nähnyt. Siinä vaiheessa vähän hirvitti, kun tiesimme, että kyseessä oli ihan ”oikea” satama, jossa liikkui isoja aluksia. Ennen aallonmurtajan aukkoa kuulimme Port Controllin kutsuvan meitä VHF:llä. Ystävällisesti hän kysyi veneen nimen ja mihin olimme menossa. Kun kerroimme, että haluamme ankkurointipaikalle joen yläjuoksulle, hän kertoi, että satama on sumussa ja kaksi kalastusalusta on tulossa sisään. Meitä ei kiellettty tulemasta, vaan käskettiin kuunnella VHF:ää kahdella eri kanavalla. Me siis jatkoimme matkaa, Manu ajoi ja minä luin karttaa sisältä ja annoin ohjeita ja samalla kuuntelin puhelinta. Myöhemmin kysyttiin vielä, montako meitä on ja kauanko viivymme. Sitten ääni lupasi vielä seurata meidän matkaa loppuun asti. Löytyihän se ankkuripaikka ja sitten sumukin hälveni. Tämä oli varmaan meidän kaikkein hankalin sumussa satamaan ajo, mutta opettavainen. Aina vain vähemmän jännittää myös nuo VHF-keskustelut viranomaisten kanssa. Olen myös oppinut, että aina kannattaa pyytää toistamaan, jos ei jotain ole ymmärtänyt tai kuullut.

Keskiviikko 25.8.




Keskiviikkona menimme paikallisbussilla tutustumaan Portoon, joka on valtava kaupunki. Keskustassa oli paljon vanhoja, upeita rakennuksia mutta paljon myös kunnostusta odottavia. Ehkä valitsimme väärän päivän kaupunkiretkelle, oli aivan liian kuuma. Eräällä kadulla oli ehkä kaikilla pyykkipäivä?
Illalla vieraili veneessämme vielä Chris ja Marianne, ”naapurimme ” edellisestä satamasta. He ovat todella mukava belgialainen nuoripari, matkassa veneellään Tjinjalla.

keskiviikko 25. elokuuta 2010

Tiistai 24.8.

Taas mentiin sumussa satamasta ulos. Kyllä täällä olisi avuton olo, jos ei olisi tutkaa. Sumuja tuli ja meni pitkin päivää ja tuuli oli olematon, mutta edellisen päivän tuulet olivat jättäneet muhkeat mainingit, jotka keikuttelivat meitä sinne sun tänne. Ei hankalaa eikä vaarallista, mutta aika epämukavaa oli meno. Iltapäivällä tulimme Leixões:n kaupungissa olevaa Marina Porto Atlanticon satamaan. Satama on turvallinen ja hyvä, mutta siellä on mahdottoman epävakaat ponttoonilaiturit. Kaupunki ei ole mikään turistipaikka, vaan tavallisten ihmisten asuinpaikka, eikä kaikilta osin kaunis. Hiekkarantaa kyllä riittää.
On mukava kuulla, että joku jaksaa näitä juttujamme lukeakin. Kiitos kaikista kommenteista.

Sunnuntai 22.8. ja maanantai 23.8.




Lähdimme kohti etelää. Portugal tervehti meitä ilotulituksin ja juhlin Viana do Castellon kaupungissa. Kuinka tiesivätkään etukäteen arvovieraiden tulosta. Oikeasti me satuimme tulemaan juuri sinä viikonloppuna, kun täällä vietettiin yhtä Portugalin suurimmista kansanjuhlista. Se on omistettu Nossa Senhora da Agonialle. Ihan kaikki sen merkityksestä ei meille selvinnyt jo senkin vuoksi että täällä harva osaa englantia. Väkeä oli aivan valtavasti. Jo tullessa kaikui satamakadun lavalta laulua monien eri taiteilijoitten esittmänä.
Me ehdimme vain juhlien lopputunneille, mutta ehdimme vielä nähdä vaikuttavan rumpuparaatin. Katua pitkin marssi kymmeniä soittoporukoita, joissa oli varmaan satoja eri-ikäisiä rummuttajia. Porukat pysähtyivät aina välillä antamaan omia soolojaan. Äänimäärä oli valtava mutta mukaansa tempaava. Mummin sydämen vei koko joukon nuorin, varmaan vasta noin nelivuotias pikkupoika, joka innolla osallistui marssiin ja soittoon.
Puolen yön aikaan nähtiin vielä valtavan suuri ja upea ilotulitus, tosin liian kovaääninen minun mielestäni. Veneemme oli niin sopivassa paikassa satamassa, että olimme kuin VIP-katsomossa.
Maanantaina pidettiin sadepäivää ja tehtiin muutamia hankintoja.

lauantai 21. elokuuta 2010








Torstaista 19.8 lauantaihin 21.8.
Kun katselimme satamassa ympärillemme, huomasimme yhden kovin vanhan näköisen veneen. Menimme tutustumaan siihen ja kävi ilmi, että se oli Pinta, jolla Kolumbus oli käväistyään uudessa maailmassa tullut 1493 suoraan tähän satamaan, ja ollut täällä siitä asti. Aika paljon on varmaan joutunut maksamaan satamamaksuja yli 500:ssa vuodessa.
Kävimme Cristofferia jututtamassa. Kun minä kerroin hänelle uudemmista navigointiohjelmista ja Manu kokeili tuntumaa ruoriin, pestattiin meidät heti Gasteiksi. Emme tiedä vielä koska Pinta lähtee seuraavalle matkalle, joten käväisemme välillä Caribialla. Saimme kuitenkin vielä vihjeitä muonien valinnasta ja varastoinnista.
Tämän lisäksi vain tutustuimme maisemiin ja opettelimme olemaan kiireettä. Siihenkin pitää (etenkin Manun) totutella. Tässä mukana myös muutamia kuvia kaupungilta ja vieressä olevalta linnoitukselta.

perjantai 20. elokuuta 2010

Keskiviikko 18.8.



Aamulla lahdessa oli vain kesyjä pieniä kalastusveneitä. Sumu tuli taas vastaan, mutta sitkeästi menimme sen läpi ja ulompana se loppuikin. Nyt pääsimme iltapäivällä Bayonan kaupungin kupeessa olevaan Montereal Club de Yates satamaan. Ihanaa päästä oikein laituriin kiinni. Univelkoja taisi olla, koska nukuttiin oikein pitkä ja sikeä yö. Nyt huomaan, että olisi kannattanut olla ahkerampi viime talvena espanjankurssilla, sillä täällä ei pärjää englannilla ihan yhtä hyvin kuin Irlannissa.
Tähän asti on ollut vähän kiireinen olo, että päästiin Biskajan toiselle puolelle ennen syksyn tuloa. Piti varautua myös sään aiheuttamiin odottelupäiviin, joita ei sitten onneksi paljon tullutkaan. Nyt on kiireet ohitse ja annamme itsellemme luvan edetä hitaasti ja levätä välillä ja katsella maisemia. Aurinko paistaa ja hellettä on ihan riittävästi. Ihan kuin olisi etelän lomalla. Sumu näyttää täällä olevan jokapäiväinen vieras merellä, rannan tuntumassa.


Tiistai 17.8.
Nyt oli yökin jo aika lämmin. Ei enää tarvittu välihousuja ja villapipoja. Päivä muuttui kuumaksi heti aamusta. Istuttiin ja kuunneltiin CD:ltä suomalaisia merimieslauluja. Kaikki oli siis hyvin, paitsi tuulta kyllä kaipasimme. Nyt mentiin niin tasaisesti, että minäkin pystyin lukemaan jotakin. Onneksi on käynyt myös niin, että elimistöni on vähän tottunut tähän keinumiseen. Enää ei tule huono olo niin herkästi kuin ennen.
Suuri delfiiniparvi kävi pitämässä näytöksen. Olimmekin jo ikävöineet niitä. Ne ovat meidän ystäviämme. Ne viihtyvät hyvin veneen keulan läheisyydessä.
Iltapäivällä lähestyttiin Espanjan rannikkoa. Liikenneväylillä kulki tankkereita ja muita isoja aluksia. Sitten näkyi jo rantakin. Se oli mukava tunne viiden rannattoman päivän jälkeen.
Koska oli niin lämmin, käytiin pesulla ja uimassa veneen perässä. Tukanpesukin voi tuntua luksukselta.
Vaikka oltiin jo ihan Espanjan rannikon tuntumassa, päätettiin ajaa vielä yön yli ja mennä Bayonan satamaan, niin kuin olimme alun perin kaavailleet.
Suunnitelmiin tuli muutos, kun rannikolla tuli vastaan sumu. Ajattelimme, että koko yön ajo pimeässä ja sumussa on turhan rankkaa ja etsimme kartasta sopivan ankkuroitumispaikan. Niitä on täällä onneksi merkittynä karttoihin ihan kiitettävästi. Ankkuripaikka oli ihan hyvä, mutta ennen sinne pääsyä piti selviytyä isosta lahdesta ja sataman edustasta, jossa ajeli isoja kalastusaluksia ihan älyttömän kovaa vauhtia. Ne eivät tietenkään väistäneet ketään ja pimeässä niitten kulkusuuntia oli aika mahdoton arvioida. Emme olisi sinne menneet, jos olisimme tienneet mikä ”villi länsi” siellä vallitsi. Mutta päästiin perille ilman vaurioita ja nukuttiin makeasti, uimarannan tuntumassa.

Maanantai 16.8.

Oli taas aurinkoinen päivä. Nautittiin kesäisestä olosta. Otettiin aurinkoa ja tehtiin veneen huoltotöitä. Päiväunia otettiin vuorotellen aina vähän väliä. Tuuli oli koko päivän pienehkö. Aallokkokaan ei siis kasvanut. Moottori sai taas tehdä paljon töitä. Vene kulki tasaisesti eikä kallistellut. Oli hyvää aikaa suunnitella tulevia reittejä.
Mietittiin kuinka erilaisia yöt ovat täällä verrattuna Suomen kesäöihin. Vaikka tähdet loistavat ja kuunsirppikin voi näkyä, on meri hyvin pimeä. Onhan se yö täällä myös paljon pidempi. Yhdeksän jälkeen pimenee ja kolmen maissa alkaa päivä valjeta.

Sunnuntai 15.8.

Tuuli tyyntyi ja moottori piti käynnistää. Aamuyö oli ollut kylmä, mutta heti auringon noustua alkoi ilma lämmitä. Tästä tuli meidän ensimmäinen hellepäivä!!! Oli sitä jo odotettukin. Sammutettiin välillä moottori ja käytiin uimassa. Vesi ei ollut ihan kauhean kylmää, mutta selvästi suolaisempaa kuin Itämeressä. Kartan mukaan veden syvyys tällä kohtaa oli noin 2300 Fathomia eli noin 4500 metriä. Ei yritetty sukeltaa pohjaan.
Välillä viritettiin etupurjeeseen puomi ja annettiin moottorin avustaa eteenpäin. Koko yö mentiin pelkällä moottorilla kun tuuli oli niin pieni. Nähtiin vain muutama laiva, mutta tähtitaivasta sai taas ihailla.

Lauantai 14.8.



Tuuli oli vähän tyyntynyt, mutta vei meitä mukavasti eteenpäin. Kaikki tuntui taas turvalliselta. Meri oli aika tasainen, päivä harmaa, mutta ei satanut. Olimme yksin merellä. Yhtään venettä ei oltu nähty sen jälkeen kun Irlannin rannikko jäi taakse.
Illemmalla tuuli kääntyi taakse ja piti ruveta kryssimään myötäiseen. Meillähän on tällä reissulla ollutkin enimmäkseen vastaisia tuulia.
Isohko parvi delfiinejä kävi ohjaamassa meitä etelään.
Yöllä meidän ympärillä oli paljon kalastusaluksia, joita piti väistellä. Onneksi niillä on hyvät valot ja kyllähän ne näkyvät myös tutkassa ihan hyvin.

Perjantai 13.8.

Sää näyttää hyvältä. Siis lähdemme Crosshavenin satamasta ensin kohti länttä ja sitten etelään. Suunnitelmana oli ensin mennä aina 12. pituuspiirille, että päästäisiin mahdollisimman turvallisesti yli sen alueen, jossa syvyys muuttuu nopeasti tuhansista metreistä alle sadan metrin. Siellä aallon korkeus saattaa kasvaa valtavaksi. Koska keli oli kesyhkö, muutimme suunnitelmaa sen verran, että menimmekin vain 10. pituuspiirille. Sittenkin menimme oikeastaan Biskajan ohi, eikä yli.
Alkumatkan kylmyyttä kuvaa se, että vaihdoin päähäni sen kaikkein paksuimman pipon, jolla olen joskus ollut laskettelemassa ja lisäsin jalkaan villasukat.
Etelään päin päästiin mukavaa vauhtia. Nopeus vaihteli 7 m/kn - 9,5 kn. Aaltokin oli kohtuullista, ei epämiellyttävää, vaikka keikuttikin venettä. Parvi delfiinejä leikki taas Verden kanssa.
Ennen pimeää pienennettiin purjeita, kun tuuli nousi ja sivutuuli keikutti jo kovempaa. Veneen liike oli välillä ihan epämiellyttävää. Tärkeintä oli pitää koko ajan jostain kiinni niin kannella kuin sisälläkin, muuten oli pian kumossa. Tavarat veneen sisälläkin liukuivat iloisesti edestakaisin puolelta toiselle, jos eivät olleet tiukasti kiinni. Ja aina löytyi jostain joku kilisevä tai koliseva esine häiritsemään unia. Täytyy tunnustaa, että minua alkoi vähäksi aikaa pelottaa koko Biskajan ylitys. Yöllä piti vielä virittää 3. reivi. Ilma oli kirkas ja yläpuolella loisti komea tähtitaivas eikä kaupungin valot häirinneet. En ole koskaan nähnyt niin selkeää Linnunrataa. Veneen perävanassa näkyi myös ”ilotulitus”. Siinä näkyi valaisevia pisteitä, mitähän lienee kasvustoa.
Kun meitä nyt on vain kaksi ja monta yötä valvottavana, päätimme pitää yöllä kahden tunnin vahtivuoroja. Aika on vähän liian lyhyt nukkujalle, mutta sopiva valvojalle, etenkin jos pitää ohjata. Nukkumisvuoroja jatketaan sitten päivällä.

torstai 12. elokuuta 2010

Keskiviikko 11.8. ja torstai 12.8.






Ajettiin muutama tunti Crosshaveniin.Satamaa lähestyessämme delfiini perhe toivotti meidät tervetulleeksi uimalla vierellämme pitkän aikaa. Mukana oli myös aivan pieni poikanen. Lahdessa on useita satamia pitkin matkaa, varmaan useita satoja veneitä. Korkean ja matalan veden ero on nelisen metriä eli virtaus oli erittäin voimakasta. Vieressä on kuvat kelluvan laiturimme sillasta vuoroveden eri vaiheissa. Kun ajettiin tankkauspaikalle, huomattiin taas kuinka hankalaa täällä on rantautuminen. Pitää ottaa huomioon tuulen lisäksi myös virtaus, joka voi olla ihan vastakkainen ja jopa voimakkaampi kuin tuuli.
Olemme tulleet pitkiä päivämatkoja pitkin Irlannin rannikkoa. Nyt pidetään vähän lepoa ja siivotaan ja kunnostetaan tätä ”kotiamme”. Kelit ovat edelleen olleet harmaita ja kylmiä. Välihousut ja pipo on vieläkin ollut käytössä. On ruvennut kovasti tekemään mieli lämpimään.
On aika valmistautua Biskajan ylitystä varten. Jos sää pysyy hyvänä, lähdemme jo huomenna aamulla kohti Espanjaa. Matka kestänee meiltä 5 – 6 päivää ja sinä aikana meistä ei varmaan kuulu mitään.

Tiistai 10.8.

Aamulla kalastajat lähtivät liikkeelle ennen seitsemää. Onneksi kapteeni on niin nopea, että ehti saada moottorin käyntiin ennen kuin köydet irtosivat.
Tuulet olivat reippaat, mutta taas vastaiset. Päivä venyi pitkäksi ja illalla laskettiin ankkuri Ballycottonin lahteen. Nyt nukuttiin rauhallinen yö, eikä aamullakaan ollut kauhea kiire.

Maanantai 9.8.

Matka jatkui kohti etelää. Tuulet vaihtelivat niin, että koko päivä oli yhtä purjeitten säätöä. Virtaus auttoi matkan keskivaiheilla ja antoi taas meille huimia vauhteja. Loppupäivästä taas kryssittiin ja lopulta kiinnityttiin yöksi kalastaja-aluksen kylkeen Rosslaren satamassa.
Kotipuolesta saatiin huonoja uutisia. Kesämökkimme Virroilla oli palanut viikonlopun aikana salaman sytyttämänä. Koko mökki paloi kivijalkaa myöten. Onneksi ketään ei ollut sisällä. Saunamökki ja varasto säästyi, mutta puusto mökin ympärillä kärsi. Oikein itkettää, kun ajattelee että on itse rakennettu mökkiä monta vuotta ja nyt kaikki on poissa. Olemme viettäneet siellä paljon aikaa ja viihtyneet todella hyvin.

sunnuntai 8. elokuuta 2010

Sunnuntai 8.8.




Sunnuntaihan on lepopäivä, siis otimme tänään rennosti. Nukuimme pitkään ja tutustuimme sataman lähiympäristöön. Kävimme vanhalla avoveneellä eli ”ferryllä” lähellä olevalla Ireland’s Eye nimisellä saarella, joka oli asumaton. Siellä oli vanha torni ja rapistunut kivirakennus, eikä muuta paitsi hienoa luontoa. Sataman tuntumassa vaelsi valtavasti ihmisiä. Yksi tapahtumista oli sellainen, että ihmiset saivat ostaa ämpärillisiä kalaa ja ruokkia niillä satamaan houkuteltuja hylkeitä. Yleisöä riitti, etenkin lapsiperheitä. Siellä oli myös auki monta kalakauppaa. Ostimme lohifileitä ja teimme itsellemme veneessä todella upean lohi-riisi-parsa-aterian, jonka nautimme sitloorassa auringon kerrankin paistaessa. Illalla mentiin aikaisin nukkumaan, että aamulla päästään aikaisin liikkeelle.

Lauantai 7.8.



Howthin satama oli oikein hyvä ja kaikin puolin ylellisesti varustettu. Kun ilmoittauduimme, näki virkailija heti veneemme valvontakameran ruudulta ja luki siitä sen nimen. Sain pyykit pestyä, kävin suihkussa ja olo oli taas mukava.
Teimme veneessä aamutoimiksi siivoja. Kapteeni korjasi tutkan. Olipa helpotus, että saatiin se toimimaan. Emme olisi voineet jatkaa matkaa ilman tutkaa, koska säät ovat täällä arvaamattoman vaihtelevia ja sumu voi yllättää.
Lähdimme retkelle Dublinin keskustaan junalla. Tutustuimme Dubliniin, jossa kävelykaduilla oli kaikenkielisiä ja –näköisiä ihmisiä ruuhkaksi asti. Ostoskadut olivat shoppailijan unelmia. Minä (joka en ole shoppailija) ostin itselleni huivin. Jollain alueella oli pubi toisensa vieressä. Pitihän meidänkin vähän tutkia pubielämää. Sehän kuuluu kulttuuriin. Tulimme takaisin satamaan paikallisbussilla ja näimme matkan varrella hyvin hoidettuja pihoja ja joka paikassa kiviaitoja.

Torstai 5. 8. ja perjantai 6.8.

Isle of Man on saari Englannin ja Irlannin välillä. Heillä on jonkinlainen itsehallinto ja he ovat ylpeitä omasta saarestaan. Siellä ei kuulemma ole taisteltu ainakaan tuhanteen vuoteen.
Kiersimme ison osan Man-saarta hauskalla tavalla. Hyppäsimme paikallisbussiin, joka vei meidät Douglasiin, pääkaupunkiin. Sieltä meni vanha höyryjuna Port Eriniin saaren lounaiskärkeen ja sitten tulimme taas bussilla Peeliin. Bussista näki oivallisesti maaseutua ja ihmisten elämää. Kaikki oli siistiä ja hyvin hoidettua. Lehmiä, lampaita ja hevosia näkyi laitumilla runsaasti.
Päätimme lähteä vielä illalla eteenpäin, koska seuraava mahdollinen aika olisi ollut aamuyöstä. Ja sitten kryssittiin (110 nm) koko matka Dublinia kohti. Yöllä aallokko kasvoi ja vene keinui joka suuntaan. Satoi, oli pimeä ja kaikki oli märkää ja laivakoira oli väsynyt ja troolialuksia oli useita eri puolella ja vielä tutka teki lakon. Mikähän tässä olikaan kivaa? Mutta aamu tuli taas ja kaikki tuntui paremmalta ja lopulta päästiin satamaankin. Valitsimme Howthin sataman Dublinin lahden pohjoisreunalla. Ilmoittauduimme ja menimme nukkumaan. Jossain vaiheessa iltaa nousimme ylös ja kai söimme, mutta minä melkein nukuin aamuun saman tien, niin väsynyt olin.

Keskiviikko 4.8.





Aikaisin aamulla lähdettiin kohti Isle of Mania. Halusimme päästä Peel-nimiseen satamaan. Satamakirja kertoi, että sen portista pääsee sisään vain kaksi tuntia ennen tai jälkeen korkean veden. Matkaa oli noin 50 mailia ja lähtö piti ajoittaa korkean veden mukaan. Tuuli oli tänään pienempi ja lähes myötäinen, vain kerran tuli sateen myötä taas kovaa tuulta. Päivän kohokohta oli lahtivalas, joka kävi esittämässä meille muutaman hypyn kierteellä, aivan kuin olisi leikkinyt kanssamme. Aurinkokin ilahdutti meitä pitkän aikaa.
Olimme jo lähellä satamaa ja VHF:llä ottaneet yhteyden ja varmistaneet että meille avataan sataman portti, kun tuuli rupesi temppuilemaan. Yhtäkkiä takatuulen nopeus oli 16 m/s ja aallokko nousi matalassa vedessä. Isopurjeen suojan vetoketju oli jäänyt auki ja tuuli nosteli purjetta ylöspäin. Satamaan meno oli mahdotonta, ja käännyimme vastatuuleen ja ketterä kippari kiipesi kannelle ja kiinnitti purjeen. Sitten käännyttiin taas satamaan päin ja tuulikin rauhoittui niin, että päästiin sisään. Kiinnityimme ystävällisen englantilaisen kapteenin veneen kylkeen. Hän oli käynytARC:ssa monta vuotta sitten ja kehui kokemusta kovasti. Illalla käytiin vielä paikallisen Sailing Clubin baarissa, jossa oli mahdottoman puheliaita ja avuliaita ihmisiä. Keksivät meille ohjelmia seuraavaksi päiväksi ja esittelivät meidät kuin matkailunähtävyyden kun joku tuli ovesta sisään: Nämä ovat Suomesta ja ovat menossa…

Tiistai 3.8.

Sitten lähdettiin heti aamusta kohti Irlannin rannikkoa. Tuuli mukavasta sivulta vieden meitä eteenpäin ja virtauksetkin taas auttoivat. Välillä tuli sadekuuroja ja niitten mukana kovia tuulia. Koko päivä oli yhtä purjeitten säätöä ja reivausta ja reivien purkua. Mutta mukava oli purjehtia nyt koko päivä. Yöksi jäätiin taas ankkuriin Lornen kaupungin viereen. Tällä kertaa yleisönä oli paitsi lehmiä ja lampaita, myös asuntovaunuilijoita. Tällä kertaa vene keikkui edellisyötä enemmän, eikä uni ollut ihan yhtä makeaa.

Maanantai 2.8.




Aamusta lähdettiin eteenpäin, siis etelään päin. Pääsimme vihdoin purjehtimaan. Ainakin aika ajoin, sillä tuuli oli kovin vaihteleva suunnaltaan ja voimakkuudeltaan. Suurimman osan matkaa myös virtaukset olivat meille suosiollisia ja kiidimme huimaa vauhtia eteenpäin. Yhdellä pienellä majakkaluodolla makaili hylkeitä, merimetsoja ja lokkeja kaikki sulassa sovussa. Skotlanti ilmeisesti huomasi, että olimme lähdössä poispäin ja antoi meille läksiäislahjaksi edes yhden sateettoman ja aika selkeän päivän. Nyt näimme myös upeita vuorenhuippuja, jotka useina päivinä olivat olleet pilven takana piilossa. Olimme jo aikaisemmin oppineet skottilaisen sanonnan, joka kuvaa hyvin sen säätilaa: Jos et näe vuorenhuippua, tiedät että sataa. Jos näet vuorenhuipun, tiedät että kohta sataa. Yöksi jäimme ankkuriin vielä Skotlannin puolelle Juran saaren rantaan. Nukuttiin makeasti lahden ainoassa veneessä lehmien ihmetellessä meitä rannalta.

sunnuntai 1. elokuuta 2010

Lauantai 31.7.

Nyt pääsimme heti aamusta liikkeelle ja merelle. Koimme "vaihteeksi" vastatuulta ja sadetta. Illaksi tulimme Oban Marinaan. Tämä on saaressa oleva satama, josta pääsee pienellä Ferryllä ilmaiseksi vastapäiseen Obanin kaupunkiin. Viereemme tuli ”vanha” tuttavamme Hurricane hollantilaisine miehistöineen ja myöhemmin toinen ystävämme Fryd-vene Altasta, jonka tapasimme jo Stavangerissa ja joka on myös menossa ARCin mukana Atlantin ylitykselle. Illalla meidät kutsuttiin yllättäen kanadalaiselle isolle Milvina-purrelle juttelemaan. Kapteeni Neil oli skottilaissyntyinen. He olivat kovin kiinnostuneita Suomesta ja ja koko Itämerestä, ja suunnittelivat ensi kesäksi matkaa Suomeen. Niel kävi kutsumassa meidät, kun näki Suomen lipun. Me kerroimme heille Suomen upeasta saaristosta ja mukavista paikoista ja saimme vastalahjaksi näiltä oikein mukavilta uusilta tuttavilta valtavasti tietoa omalle matkallemme Karibialle ja Etelä-Amerikkaan.

Perjantai 30.7.





Aamulla ylitimme järven, Loch Lochy nimeltään. Ja taas ajeltiin vastatuuleen ja moottorilla. Siltoja ja sulkuja oli vielä runsaasti ja niissä kului paljon aikaa. Päivän päätteeksi pääsimme alas Neptune’s Staircasen, eli 8 sulkua peräkkäin, mutta emme ehtineet ihan merelle asti, koska viimeinen, nimeltään Sealock oli jo suljettu. Olemme saaneet täällä ihan uusia ystäviä. Tämä on ihan oma maailmansa. Purjevene tai sen miehistö, jonka olemme tavanneet kerran tai pari aikaisemmin, on uudella kohtaamisella jo melkein sukulaisia. ja kaikki auttavat toisiaan, ihan riippumatta kansallisuudesta ja iästä.

Torstai 29.7.



Heti aamusta noustiin viisi sulkua ikään kuin portaina. Koko päivänä edettiin vain noin kymmenen mailia, koska siltojen kääntymisen ja sulkujen avautumisen odottelu vei aikansa. Yöksi jäätiin Loch Lochyn järven koillispäässä olevaan Laggan sulun viereen. Ilmeisesti retkeilijöiden suosima paikka, koska näimme paljon vaeltajia, melojia ja erilaisia veneiljöitä. Kuvassa erikoinen kanoottiporukka, joka oli ryhtynyt purjehtijoiksi. Kanavan laitaan oli parkkeerattu iso alus joka oli muutettu ravintolaksi ja vieressä toinen, josta olisi voinut saada yösijan, jos olisi tarvinnut, mutta meillähän on oma hotelli.

Tiistai 27.7. ja keskiviikko 28.7.




Nyt siirryttiin jo sulkujen kautta kanavaan. Meille se ei ollut vaikeaa, olemmehan harjoitelleet toissakesänä Göta-kanavalla kuinka vene pidetään kanavan reunassa köysien avulla. Yksi yö vietettiin kanavan alkupäässä olevassa Seagate Marinassa. Illalla onnistuttiin Invernessin kaupunkikierroksella taas löytämään elävää skottimusiikkia. Täällä sitä viljellään runsaasti ja yleisö kannustaa yleensä esiintyjiä. Gasti Rainer lähti keskiviikkona kotiin. Me jatkoimme eteenpäin kahden hengen miehistöllä läpi sulkujen ja kääntösiltojen. Opimme, että kannattaa noudattaa ohjeita ja ottaa yhteyksiä sulkuhenkilökuntaan ennen sulutusta. Kaikki ihmiset täällä ovat olleet valtavan ystävällisiä ja avuliaita, mukaan lukien toiset veneilijät ja muut turistit. Useimmat jopa huomaavat vaihtaa puheensa meille ymmärrettävämpään englantiin, oikein voimakas skottiaksentti kun tekee puheen lähes käsittämättömäksi.
Ajoimme läpi pitkän ja kapean Loch Nessie-järven. Tuuli oli vastainen, välillä satoi reippaasti ja jälleen kerran oli niin kylmä, että kaikki alus- ja välikerrastot oli oltava päällä. Lämpeneeköhän tämä meidän matka koskaan? Illalla saavuttiin järven lounaispäässä olevaan Fort Augustus-nimiseen satamaan, joka oli melkein täynnä. Löysimme yhden paikan, joka oli hyvä valinta, sillä myöhemmin veneemme viereen ilmestyi säkkipillinsoittaja, joka soitteli ihan kuin vain meille mukavan tovin. Nautimme iltateen sitloorassa kuunnellen soittoa. Nyt tämä tuntuu oikeasti Skotlannilta.

Maanantai 26.7.



Vene irtosi laiturista klo 6.50. Aikaiseen lähtöön oli syynä sekä virtausten ajoitukset että edessä olevan matkan pituus. Määränpäänä oli Invernes, jonka jälkeen pian alkaisi matka Kaledonian kanavalla. Matkalla meitä kävi ilahduttamassa joku tunnistamaton valas ja hylje ja delfiinitkin saattelivat meitä pitkän aikaa. Kovin karuja ovat nämä Skotlannin rannikot, mutta karuudessaan kauniita. Taloja ja kyliäkin näkyy olevan, mutta ne näyttävät olevan kovin tuulille alttiissa paikoissa. Puustoa on vain hyvin harvoissa paikoissa. Eräs paikallinen satamamestari kuvaili Skotlannin säätä näin: Kesällä on hiukan lämpimämpää ja talvella kylmempää, mutta aina sataa ja on harmaata.
Illalla tultiin Invernessiin, joka on Caleidonian kanavan alkupiste, muttei lähdetty vielä nousemaan sulkuja, koska pimeys oli jo lähellä.

Sunnuntai 25.7.

Kaupunkiin ja juhlallisuuksiin tutustuminen jäi hyvin lyhyeksi, koska taas satoi. Olkaa tyytyväisiä siellä Kotisuomessa helteeseenne. Me emme ole montaa lämmintä päivää vielä kokeneet.
Älkää ihmetelkö tai murehtiko meidän puolestamme, jos ja kun blogin pätkiä ei joka päivä ilmesty. Syy on useimmiten nettiyhteyden puute. Kirjoitan kun ehdin ja lähetän kun voin.

Lauantai 24.7.

Lauantai 24.7.
Ja eiliset opiskelut palkitsivat meidät loistavasti. Virran myötä purjehdimme huimaa vauhtia ensimmäisen legin Kirkwallista itään. GPS näytti Verdelle kovan maksiminopeuden, joka oli yli 11 m/s. Loppumatkakin sujui hienosti hyödyntäen myötävirtoja ja kartellen ikäviä liian voimakkaita ja väärän suuntaisia virtoja.
Kahdeksan aikaan oltiin Wickin kaupungissa. Pistäydyttiin taas Pubissa, jossa meille näyttäytyi hieno ”näytelmä”. Kaupungissa vietettiin nimistä juhlaa, ja siihen liittyen etenkin nuoriso oli pukeutunut mitä moninaisimpiin asuihin. ja meno oli melkoista. Meille kerrottiin, että meneillään oli Wick Gala Week siihen liittyen huomenna sunnuntaina tapahtuisi Blessing of The Fleet eli laivojen siunaus. Tapahtumalla oli jokin historiallinen tausta, joka ei aivan meille valjennut. Paikalliset olivat kovin ystävällisiä ja innokkaita juttelemaan meidän kanssa, mutta skottimurteen ja metelin vuoksi se ei kovin hyvin onnistunut.

Torstai 22.7. ja Perjantai 23.7.




Kauniissa auringonpaisteessa syötiin noutopaikasta haetut Fish and Chipsit Verden terassilla, ja oltiin niin brittejä, että. Iltapäivällä irtauduttiin norjalaisen ja ruotsalaisen veneen välistä ja suunnattiin yöpurjehdukselle kohti Kirkwallia, Orkneyn saarilla. Matkalla saimme ensimmäisen tosi kosketuksen vuorovesivirtoihin. Tiesimme kyllä niistä ja olihan niistä merkintä kartassakin, mutta silti ne yllättivät. Nousi terävä, sekava aallokko , jossa yhdistivät voimansa erisuuntaiset tuuli, aalto ja vuorovesivirta. Kun virta pieneni, alkoi taas erisuuntainen maininki. Ja koko ajan vene keikkui joka suuntaan kovin epämukavasti, muttei vaarallisesti. On varmaan syytä tutkia tästedes vuorovedet ja –virrat tosi huolellisesti ennen matkaan lähtöä. Taulukoituja tietoja löytyy kyllä, kunhan niitä vain tutkii. Iltayöstä meri rauhoittui. Katselimme kapteenin kanssa somasti vierekkäin istuen kaunista auringonlaskua. Ennen puoltapäivää oltiin jo Kirkwallissa ja katseltiin tämän vanhan kaupungin elämää. Kirkolla odoteltiin, että nähtäisiin skottilainen morsiuspari. Se ei onnistunut, mutta nähtiinpä hame- eli oikeasti kilttiasuisia miehiä ja hienosti pukeutunutta hääväkeä ja kuultiin säkkipillinsoittoa. Taisi olla mahtihäät, kun väkeä oli niin paljon. Käytiin myöhemmin vanhassa, isossa kirkossa lueskelemassa kaupungin merkkimiesten muistotauluja 1700-luvulta lähtien.
Manu ja Rainer tutkivat illalla taulukoita ja karttoja saadakseen selville tietoja vuorovesien ja virtojen sielunelämästä. Paikkojen ja kellonaikojen tutkiminen ja yhteen liittäminen tuntuu olevan tarkkuustyötä.

Torstai 22.7.



Koko päivä oli sateista ja harmaata. Lerwickin kaupungista jäi näin aika tyly ja kylmä mielikuva. Koitettiin kyllä tutustua kaupunkiin monipuolisesti. Tehtiin kävelylenkki hautausmaan kautta supermarkettiin, jota ei löydetty, käytiin Lerwick Boat clubilla maistamassa wiskiä ja tietysti kotimatkalla piti käväistä paikallisessa Pubissa. Sehän kuuluu jo kulttuuriin.

Tiistai 20.7. ja keskiviikko 21.7.

Tuuli ja aallokko rauhoittuivat aamua kohti ja olo muutti helpommaksi. Välillä tuuli pieneni liikaakin ja taas moottoroitiin. Toinen yö olikin paljon rauhallisempi. Lintuja oli ympärillämme jatkuvasti päivin ja öin. Rainer lintuharrastajana havaitsi ainakin paljon myrskylintuja ja suulia, muutaman isokihun, joitain riskilöitä ja ruokkeja ja etelänkiisloja ja yhden lunnin. Aamulla emme halunneet tulla satamaan pimeässä, etenkin kun nousi sumu ja näkyvyys katosi välillä kokonaan. Jäimme muutamaksi tunniksi ankkuriin sataman lähelle lahteen ja otimme aamunokoset. Nyt olemme jo Lerwickin satamassa ystävällisen ruotsalaisveneen kyljessä, mutta kaikki vaatteet ja koko vene on nihkeää tai märkää, eikä mikään kuivu, koska ilma on vieläkin kosteaa ja sumuista. Olemme tulleet läntiselle pallonpuoliskolle. Sataman koordinaatit ovat 60 09 N 1 08 W, eli ollaan Helsingin korkeudella.