sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Uuteen Seelantiin 12.11. – 25.11.2012



Vielä ennen Fidziltä lähtöä annettiin Vuda Pointin  baarin tarjoilijoille pieni Suomen lippu .  Laittoivat sen   kattoon muitten lippujen joukkoon, vähän ylemmäksi kuin Ruotsin ja Norjan lippu.


Rikkoutunut purje haettiin maanantaina ja saatiin takaisin hyvin ommeltuna torstai-iltapäivänä. Yllättävän paljon voimia kulutti tämä viivästynyt lähtö. Ei oikein osannut saada paljon hyödyllistä aikaan, mutta levostakaan se ei oikein käynyt.




Päätettiin lähteä maanantaina, ja niin moottoroitiin Lautokan tulliin ja anottiin taas uloskirjausta. Kaikki sujui hyvin ja joutuisasti kunnes rupesivat etsimään selvitystä, jonka olimme edelliskäynnillä tehneet purjeen rikkoutumisesta. Se olisi pitänyt olla jo tietokoneella, mutta vasta pitkän etsinnän jälkeen se löytyi paperilla keskeneräisten töiden pinosta. Tullivirkailija rupesi nolona näpyttelemään tekstiä kaksisormimenetelmällä koneellensa ja sen jälkeen homma hoituikin joutuisasti, eikä kukaan tullut enää tarkistamaan venettäkään.

Taas mentiin kohti Uutta Seelantia.  Fidzin riutan sisällä kulku oli leppoisaa, mutta heti riutan ulkopuolella tuli vastaan n. kolmen metrin aallokko ja melkoinen tuuli (max 15 m/s). Vene keikkui ja keula paukkui aaltoon siihen malliin, että Laivakoira ja välillä Kapukin ruokki kaloja. Monen viikon maissaolo ja riuttojen suojassa purjehtiminen oli kai vieroittanut elimistön heiluvasta elementistä.

Seuraavana päivänä meno rauhoittui ja olo oli mukavaa.  Pari päivää mentiin sitten ihan pläkässä, moottorilla  ja sitten taas tuuli kasvoi ja vaihtoi suuntaa ja vei meitä eteenpäin. Ihan turvallisesti, ilman mitään riskejä, näkemättä yhtään purjevenettä, tultiin yksin kohti sisäänkirjautumissatamaa, Opuaa.  Etenkin viimeinen yö ja päivä tultiin aika kovassa sateessa.

Välillä tuli vastaan kelluvia kiviä. Ne olivat peräisin vedenalaisesta tulivuorenpurkauksesta, josta kuulimme radiosta jo elokuulla. Silloin oli vedenpinnassa ollut ainakin metrin vahvuinen kerros laavakiviä, ”lautan” läpimitta oli ollut kymmenien kilometrien luokkaa. Onneksi nämä kivet olivat nyt jo jauhaantuneet paljon alkuperäistä pienemmiksi ja samalla hajaantuneet isoille alueille pieniksi ryhmiksi. Matkan kuluessa kiviä ajautui joka paikkaan. Niitä oli tullut merivesisuodattimeen , lokipyöpään, wc:n huuhtelupumppuun ja aallot paiskivat niitä vielä kannellekin.

Tällä kahdeksan päivän matkalla siirryttiin myös äkkiä tropiikista ihan eri lämpövyöhykkeelle. Kun Fidzillä vielä huokailtiin kuumuutta, niin keskimatkasta jo kaiveltiin fleecevaatteita ja tuulenpitävää päälle. Lopussa puettiin oikein kunnon suomalaiset purjehdusasut, jotka pitävät kylmän ja veden ulkopuolella. Silmälaseja piti vähän väliä kuivatella.

Opuan sataman Q-laituriin kiinnityttiin tiistaina 20. päivä kello 16.55 ja ennen kuin kunnolla saatiin märkiä kamppeita pois päältä, oli virkailijoitten kumivene jo vieressä.  Tarkistus ja tullaus sujuivat ystävällisesti ja nopeasti ja niin päästiin siirtymään marinaan laituripaikkaan ja pikku kävelykierroksen jälkeen lepoon ja unten maille.  Kaikki veneessä oli tosin kosteaa, mutta kun jätettiin vähän vaatetta päälle ja mentiin oikein peiton alle, niin olo oli pian oikein mukavaa ja uni tuli heti.

Sade jatkui muutaman päivän ja oikeastaan vasta sen loputtua päästiin kuivattelemaan kaikkea märkää ja kosteaa, ja sitähän oli paljon. Kun aurinko tuli esiin, se toi mukanaan myös lämpöä. Täällähän ollaan menossa kesää kohti.

Iloinen yllätys meille oli, että tapasimme täällä pitkästä aikaa suomalaisveneen Merilelun,  joka viimeksi on nähty Panamassa. On ollut oikein mukava jutella taas Karin ja Helenan kanssa.

Vietämme tässä mukavassa Opuan satamassa vielä jonkin aikaa. Sitten jätämme Verden tänne lepäämään. Lähdemme kotiin  5. joulukuuta ja parin päivän kuluttua olemme jo Suomen kylmyydessä.

Blogi jää myös talvitauolle.  Tulemme takaisin helmikuulla, kun täällä vielä kesäiset kelit jatkuvat.

perjantai 2. marraskuuta 2012

25.10. – 2.11.2012 Odotellaan lähtöä Uuteen Seelantiin


Tulimme takaisin Vuda Pointiin odottamaan sopivan sään avautumista ja hoitamaan viimeiset vesi- ja dieseltankkaukset ja pyykinpesut sun muut. Useampia päiviä kului kuitenkin säiden odotteluun.  Ehkä kuuntelimme vähän liikaakin naapuriveneen  kovin varovaisia  uusiseelantilaisia, jotka ystävällisesti jakoivat tietojaan ja kokemustaan meille.
Lähdimme vasta keskiviikkona 31. päivänä kohti Lautokaa ja siellä seuraavana päivänä menimme tulliin kirjautumaan ulos Fidziltä.  Sitten lähdettiin  reippaasti kohti ulkomerta ja Uutta Seelantia.
Mutta aina ei kaikki suju niin kuin luullaan.  Olimme kryssineet vasta viitisentoista mailia, ihan Fidzin vesillä, kun matka keskeytyi.  Huomasimme, että etupurjeen takaliesman ommel oli ratkennut, UV-suoja irronnut. Tämä tuli meille aika lailla yllätyksenä. Purje on kaksi ja puoli vuotta vanha ja siitä on n. puolitoista vuotta kulunut  tropiikin vesillä. UV-suoja on täysin kunnossa, mutta langat ovat hapertuneet.  Ei sellaisella purjeella voi lähteä yli tuhannen mailin merimatkalle. Täällä purjeen ja ommellankojen kestoikä tuntuu olevan ihan eri kuin kotosuomessa. Tähän kohtaan pätee viisas lausahdus: Nykyajan venevarusteet kestävät kaikkea mahdollista paitsi auringonvaloa ja merisuolaa.
Siis käännyimme ympäri ja ajoimme takaisin Lautokaan, koska muualle ei ollut lupa poiketa. Yön vietimme taas ankkuripaikalla ja perjantaiaamuna menimme uudestaan tulli- ja muiden viranomaisten luokse  kyselemään  jatkotoimista. Onneksi he ymmärsivät tilanteen ja peruuttivat edellispäivän uloskirjauksen. Olivat kuitenkin sen verran tarkkoja, että yksi virkailija kävi veneessämme katsomassa, että purje ihan oikeasti oli rikki.
Purjeenkorjaaja on luvannut tulla vasta maanantaina katsomaan purjetta, joten lähtöpäivä siirtyy ensi viikolle. Tämä lähdön odottelu on kestänyt niin kauan, että kovasti tekisi jo mieli merelle. Seuraava sopiva kohta lähteä näyttää tämän päivän ennusteitten mukaan olevan vasta viikon päästä.

 

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

9.10. – 24.10. Vuda Point Marinassa ja Yasawa saaristossa

Vuda Point Marinassa on hyvät palvelut,  venetarvikeliike,  ruokakauppa ja ravintolat sekä hyvät yhteydet Lautokan kaupunkiin. Erilaista ohjelmaa on myös tarjolla useampana iltana. Vudan satamassa on telakka johon  nostetaan veneitä myös sykloni kauden ajaksi suojaan. Varastointi tapa on sellainen, että köli on maakuopassa ja pohjan tukena on autonrenkaita.




Vudaan siirryimme sen takia, että me halusimme nostaa veneen ylös.  Veneitten nosto oli kuumimmillaan. Maanantaipäivänä, kun meidän nostovuoro oli,  nostettiin 5 venettä ja muutama laskettiinkin. Verden nosto oli päivän viimeinen.  Se kesti aivan pimeään asti siten, että sitä ei ehditty asentaa pukille ja me nukuimme yhden yön veneessä joka oli nosturin liinojen varassa.  
Pääsyy veneen nostoon oli se että SSB radio lakkasi toimimasta.  Sukelluksella huomattiin toisen maadoituslevyn pudonneen ja toisenkin kiinnitykset olivat syöpyneet.  Tämä vika tuli nyt toisen kerran  ja sen syy on ratkaisematon ongelma. Asiatuntijoilta on saatu monenlaisia ohjeita.  On lisätty Grounding Isolation Bridge ja galvaaninen erotin pitäisi olla kunnossa. Vika on hankala, koska maadoituslevyjen  pultit menevät pohjan läpi. Uusi maadoituslevy olisi saatu vasta kolmen viikon kuluttua, ja Handyman  Manu teki korvikkeen sille kuoritusta akkukaapelista.  Nyt täytyy yrittää ratkaista vika, joka aiheuttaa syöpymisen  ennen seuraavaa nostoa.  
Kun vene oli maissa, niin tietysti pohja putsattiin ja maalattiin, sinkit vaihdettiin ja potkuri huollettiin.  Nyt voimme mennä Uuteen Seelantiin huoletta kun pohja on puhdas ja täytämme heidän tiukat vaatimuksensa.
Kävimme Lautokassa ruokaostoksilla ja Vudan satamasta saimme vesi- ja  dieseltankit  täyteen. Nyt saimme myös pitkästä aikaa suomalaiset kaasupullot täytettyä.  Edellisen kerran täyttö onnistui Panamassa.
Lisäksi saimme vanhoilta tutuiltamme Reality veneen Vaughnilta ja Sharonilta uuden elektronisen OPENCPN  nimisen kartan,  johon oli jo tallennettuna  myös Google Eahrtista satelliitti kuvia. Kuvissa näkyy kaikki matalat reefit ja näin voi aina tiukoissa paikoissa ajaa satelliittikuvan mukaan joka on aina oikea. Varsinkin täällä Fidzin saaristossa kaikki elektroniset kartat ovat epätarkkoja. Tämä OPENCPN on purjehtijoiden tekemä ja se on  vapaasti imuroitavissa netistä. Siihen voi myös itse hakea Google Earthistä kuvia tarpeellisilta alueilta. Ne on vain muokattava sellaisiksi, että ohjelma osaa ne lukea.
Torstaina, kun vene laskettiin vesille,  innostuttiin  heti jatkamaan keskeytynyttä  Yasawa-saariston kierrosta, nyt kun meillä oli hyviä uusia karttojakin. Tuuli oli miellyttävä  6-8 m/s ja aalto pientä eli mitä parhaimmat olosuhteet. Ensimmäisenä oli radion testaus ja se toimi täydellisesti, mikä helpotus.
Ensimmäinen ankkuripaikka oli Drawaqa Island  (17.10 S, 177.11 N). Pudotimme ankkurin kahden muun veneen seuraksi. Paikka tuntui aivan viihtyisältä ja vielä kun huomasimme, että sukeltajia kuljettavia veneitä oli useampia liikkeellä, niin tuntui, että  täällä voi olla mielenkiintoista.  Saman tien lähdimme ensimmäiselle kierrokselle jollalla ja seurasimme, minne  sukellusfirmat asiakkaitaan veivät. Näin löysimme aivan mahtavia snorklauspaikkoja, varsinkin korallit olivat näyttäviä ja värikkäitä. Seuraavana päivänä huomasimme, että aivan meidän veneen vieressä oli erinomainen paikka, eikä tarvinnut käyttää jollaa ollenkaan vaan uimme sinne suoraan veneestä.
Lauantaina veneen ulkopuolelta jostain kuului tervehdys ” bulaa”. Veneen perässä oli paikallinen sukeltaja, joka oli harppuunan kanssa kalastanut kaloja. Niitä oli vyöllä ainakin kaksikymmentä. Pyysimme nousemaan veneeseen ja ostimmekin kaksi kalaa  5 $ kappale, rahat kuulemma menivät koululle.  Miehen nimi oli Eroni, hän kertoi elämästä täällä saarilla ja kyseli Suomesta.  Tarjosimme kahvit ja juttelimme pitkään. Ihan mukava nuorimies  tuntui olevan tämä Eroni. Kutsui meitä käymään myös omaan kyläänsä. Ranskalainen naapuriveneen pariskunta tuli jollalla  viereen, ja Eron siirtyi heidän veneeseensä tekemään kalakauppaa. Täällä on yleensäkin ollut helppoa päästä puheisiin paikallisten kanssa. He ovat  kovin kiinnostuneita meidän kotimaasta ja perheestä ja työstäkin.
Seuraava ankkuri paikka oli Sawa-I-Lau ( 26.51 S, 177.28 E ), jossa oli kolme muuta venettä. Erittäin kaunis paikka, jonka erikoisuus oli patsasmaisiksi syöpyneet rantakivet ja näyttävä luola ja myös hienoja hiekkarantoja,  piknikpaikoista ei ollut pulaa. Tuuli kääntyi ja ankkuripaikka alkoi olla rauhaton, joten lähdimme seuraavana päivänä takaisin kohti Vuda Pointia. Pysähdyimme yöksi  Somo Somo lahteen.  Tuuli oli reipasta ja matka eteni mukavasti. Nyt huomasimme kuinka hyvä uusi karttamme oli. Ajoimme lähes koko matkan satelliittikuvien mukaan ja reefit oli siellä missä kuva näytti.  Näin purjehdimme turvallisesti kapeistakin paikoista.
Vudaan saavuimme tiistaina 23.10.   Nyt alkaa oikean sääikkunan odottelu  ja oikean ajankohdan valinta matkalle Uuteen Seelantiin.  Täällä on paljon muitakin lähtöön valmistautujia. Aika kuluu mukavasti  kun  tutustutaan  uusiin veneilijöihin  ja jutellaan aikaisemmin tavattujen kanssa.  Purjehtijat ovat ikään kuin yhtä suurta perhettä.
Viisi viikkoa on jo vierähtänyt Fidzillä ja nyt  meillä on  sellainen tunne, että täällä olisi voinut olla vielä kauemminkin.  Monet purjehtijat viihtyvät täällä useammankin kauden. Fidzillä on ystävällisiä ihmisiä ja turvallista liikkua. Me emme ainakaan ole kohdanneet mitään sellaisiaongelmia, joista meitä oli etukäteen  varoitettu.  
Viti Levun länsipuolen saaristo on mitä hienointa purjehdusaluetta ja paikalliset kylät ovat mielenkiintoisia tutustumiskohteita. Paljon hienoja paikkoja jäi varmasti näkemättä.

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

6.10. – 15.10. Lisää Fidziä








Muscet Covesta lähdettiin aivan erilaiseen, ehkä todellisempaan Fidziin. Päivän mukavan purjehduksen jälkeen tultiin Waya saaressa olevan pienen Yalobin kylän (17. 18,7S  177. 07,5E) edustalle.
Kun iltapäivällä ajettiin jollalla rantaan, kuului iloisia huutoja ja pari pikkupoikaa juoksi vastaan ja veti meidän kanssa veneen rantahiekalle.  Vähän matkan päässä oli aikuisiakin istumassa matolla maassa niin kuin täällä tapana on ja meidät kutsuttiin mukaan. Annoimme kyläpäällikölle pussillisen kavaa ja hän toivotti meidät  tervetulleeksi ensin omalla kielellään ja sitten englanniksi  ja antoi luvan tutustua kylään. Pari poikaa lähti oppaiksi ja toinen heistä ohjasi meitä kädestä  kiinni pitäen ympäri kylää. Kovin alkeellisia ja pieniä olivat tämän kylän asumukset. Mattojen päällä siellä istuttiin ja nukuttiin niin sisällä kuin pihallakin. Ihmiset olivat kovin ystävällisiä ja lämminhenkisiä ja koko kylässä vallitsi mukava tunnelma.
Myöhemmin  tapasimme  Tonyn, australialaisen miehen, joka oli purjehtinut  maailman meriä vuosikausia, kiertänyt Kap Hornin ja jopa yksin purjehtinut maapallon ympäri nonstoppina.  Hän oli vuokrannut tästä kylästä kolme taloa, asuu yhdessä niistä ja vieraille on kaksi taloa. Kaikkien matkojen jälkeen hän on ihastunut juuri tähän kylään. Hän keräsi tarvikkeita ja rahaakin kylän väelle ja etenkin koululle, mutta ei vain antanut niitä, vaan opetti heitä tekemään töitä ja järjestelemään asioitaan.
Seuraavana aamuna pääsimme seuraamaan koulun viikon avausseremoniaa. Mukana olivat  Tony  ja myös yhden Uuden Seelannin veneen miehistö ja kolme Australian rouvaa, jotka olivat Tonyn vieraina.  Tony ja lapset näyttivät viihtyvän oikein hyvin yhdessä.  Ohjelmassa oli ensin lyhyt hartaushetki luokassa, jossa tuolit oli vain meille vieraille, oppilaat ja opettajat istuivat matolla.
Sitten aussirouvat esittelivät tuomisensa, koko matkalaukullisen kaikkea mahdollista mitä koulussa ehkä voidaan käyttää. Meidän kynät ja piirustuspaperit näyttivät kovin vaatimattomilta, mutta siinä oli kaikki mitä meillä oli enää jäljellä.
Sitten mentiin pihalle ja oppilaat  järjestäytyivät  hienosti jonoihin. Nyt oppilaat nostivat Fidzin lipun ja lauloivat kansallislaulun.  Tony ehdotti, että laulettaisiin muutkin kansallislaulut.  Melkein iski paniikki päälle.  Kun oli kuultu Uuden Seelannin laulu, kuulin pyydettävän Suomen vastaavaa.  Ei siinä muu auttanut kuin rohkaista mielensä ja esittää soolona Maamme-laulun ensimmäinen säkeistö. Sen enempää en halunnut yleisöä kiusata. Sen jälkeen oli vielä vuorossa Australian laulu.
Koulussa oli luokat 1 – 6 ja oppilaita parisataa. Yli puolet lapsista oli muista kylistä ja asui viikot koulun asuntolassa, jota opettajat valvoivat kukin vuorollaan. Oppilaat olivat kovin eläväisiä, mutta kuitenkin kurinalaisia.  Oli oikein mukava seurata koulun ja kylän elämää vähän aikaa.
Parin päivän vierailun jälkeen purjehdimme oikein hyvässä tuulessa takaisin itään päin ja asetuttiin Vuda Point  Marinaan (17.40,9S  177.23,2E).

 

torstai 4. lokakuuta 2012

24.9. – 5.10. Fidzillä

24.9. – 5.10.  Fidzillä
Suvalta lähdettiin kiertämään Viti Levun saarta myötäpäivään. Pienen päivämatkan jälkeen pysähdyttiin  Beqan saaressa olevaan Vagan lahteen. Emme edes käyneet maissa vaan lähdimme aamulla eteenpäin ja purjehdimme mukavasti Cuvu Harbouriin, jossa oli elämää edellisen lahden edestäkin. Rannalla oli useita isoja hotelleja ja kaikenmoista vesihärveliä liikkui vesillä. Täälläkin viihdyttiin vain yksi yö.

Seuraavaksi löydettiinkin sitten tosi mukava paikka. Kartoissa sen nimi on Likuri Island, mutta nykyään sitä sanotaan  Robinson Crusoe Islandiksi. Saarella on tosi ystävällinen henkilökunta, joka toivottaa myös purjeveneilijät tervetulleiksi.  Pääasiassa he viihdyttävät saarella asuvia turisteja ja lähihotelleista veneillä tuotuja turistiryhmiä. Me ”yachties”, kuten he meitä nimittävät, saamme osallistua kaikkiin järjestettyihin ohjelmiin ja vielä ilman eri korvausta.  Me ostimme itsellemme tullessamme Robinson Crusoe Islandin ikuisjäsenyyden yhdellä paikallisella dollarilla eli puolella eurolla, että saamme nauttia näistä kaikista eduista. Ruoka on erittäin hyvää ja edullista. Täällä viihdymme varmasti useampia päiviä.  Onneksi kuulimme tästä paikasta Suvassa eräältä hollantilaiselta purjehtijalta, jonka nimi on valitettavasti unohtunut.
Ohjelmissa olemme nähneet   taas tansseja, mm. taidokasta tulitanssia. Joinain päivinä  puhelias ja hauska alkuasukas opetti kuinka kookospähkinä halkaistaan. Olemme osallistuneet myös Kava-seremoniaan.  Siinä istutaan ringissä maton päällä ja juodaan kupista paikallista juomaa, Kavaa (joka ei ole alkoholia) juhlallisin ja täsmällisin kuvioin jokaiselle vuorollaan tarjoiltuna.
Sama henkilökunta,  joka osallistuu tansseihin ja tarjoiluihin saattaa muuttua alkuasukkaiksi, jotka hyökkäävät turisteja tuovan veneen kimppuun.  Fidzillä on vielä parisataa vuotta sitten harjoitettu ihmissyöntiä. Onneksi sitä ei enää tapahdu kuin leikisti.
Samassa paikassa meidän kanssa oli kaksi venettä Uudesta Seelannista, Sea Dove ja Tuscado-Junction.  Tutustuimme taas nopeasti ja saimme paljon hyvää tietoa heidän maastaan ja myös Fidziltä, joka tuntuu olevan uusiseelantilaisille talvipurjehduspaikka vähän niin kuin meille Ahvenanmaan saaristo kesäisin.
Jalkapohjat ovat tottuneet jo mukavasti maastossa kävelyyn. Emme ole paljon käyttäneet täällä kenkiä edes illallisella, mutta eipä täällä kenkiä näy paljon muillakaan. Sitten tapahtui onnettomuus.  Richard ja Joan olivat lähdössä illan pimeässä jollallaan veneelleen Sea Dovelle, kun Joan astui rauskun (stringray)  päälle, joka iski pyrstöllään hänen jalkapöytäänsä.  Isku oli kovin kivulias ja jalka oli turvoksissa vielä muutaman päivän päästä. Sen jälkeen me käytimme ainakin pimeän aikana crokseja ja tömistimme ja läiskytimme ennen veteen astumista.
Seuraavaksi purjehdittiin lyhyt matka Malololailai-saarella olevaan Muscet Cove Marinaan (17.46,7S  177.10,6E).


Tämäkin on upea paikka, mutta aivan erilainen kuin edellinen.
Alueella on laituri ja Yachtclubin tilat ja myös pieni ja kallis kauppa, uima-allas, kaikenlaisia pieniä vesikulkuneuvoja tarjolla,  vuokrattavia huviloita,  golfkenttä ja pieni lentokenttä.  Tämä taitaa olla tyypillinen Fidziläinen lomanviettokeskus.

Tullessamme oli kova tuuli, poijupaikat olivat täynnä ja ankkuripaikoilla oli aika huono pito. Olimme tyytyväisiä kun saimme viimeisen vapaan laituripaikan.  Muutaman kymmenen metrin päässä veneestä  on lähin baari ja grillauspaikka, joka on kaikkien veneilijöiden ja mökkiasukkaiden kohtauspaikka iltaisin. Kaupasta voi käydä ostamassa grillipaketin ja lautaset saa baaritiskiltä. Ei tarvitse edes tiskata itse.  Kovin avoimien ja puheliaitten uusiseelantilaisten ja australialaisten kanssa pääsee grillatessa helposti juttusiin. Saimme myös kutsun uusi seelantilaiseen kotiin, kun saavumme sinne.
 Monet pysähtyvät ohi kulkiessaan Verden kohdalle ja katsovat lippua ja Helsinki-tekstiä ja arvailevat mistä olemme.

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

12.9. - 23.9. Fidzille

Kuusi vuorokautta kestävä matka Fidjille oli hyvin vaihteleva. Kun ajettiin ulos satamasta, aalto ja tuuli oli heti aika reipasta. Perässä tullut huvikalastusvene päätti tehdä täyskäännöksen ja palasi satamaan, oli varmaan turisteille liikaa. Upolu ja Savai  saarten välissä olevassa salmessa syvyys laskee alle sadan metrin, siinä vastainen aalto nousi suureksi ja tosi jyrkäksi, mutta kun syvyys  pian putosi yli kilometriin, niin  aalto ja tuulikin rauhoittuivat  siedettäviksi. Matkan aikana olosuhteet vaihtelivat laidasta laitaan. Tuulen suunta kiersi täyden  ympyrän ja sen voimakkuus vaihteli  0 ja 16 m/s välillä. Suunniteltu saapumisaika kuitenkin piti ja perille  saavuttiin ennen lähtöä tehdyn  aikataulun mukaan ja  keskinopeus matkalla oli  5.5 kn. Keikuttelua riitti taas koko matkalle. 
Fidzillä tultiin Royal Suva Yacht Clubin edustalle ankkuripaikalle (18.07S,  178.25W).  Clubi  on perustettu 1932 ja nykyiset rakennukset on pääosin rakennettu 1948. Seinillä on kuvia Britannian kuninkaallisista vuosikymmenien takaa.   Mukana kuvissa on myös itsenäisen Fidzin päämiehiä. Fidzi on ollut Britannian hallinnossa vuoteen 1970 asti.
Olemme Fidzin pääkaupungissa, Viti Levun saarella.  Matkaa kaupunkiin on pari kilometriä, siis ihan käveltävä matka, paitsi ei aina tässä kuumuudessa ja kun taksikin on houkuttelevan halpa eli  2 € sivu.  Täällä takseissa on taksamittarit, joita me emme ole nähneetkään pitkään aikaan.  Suva tuntuu ihan suurkaupungilta monien paljon pienempien näkemiemme  jälkeen. Se näyttää myös hyvin rauhalliselta, vaikka toisin on jossain varoitettu. Täällä on monennäköisiä ihmisiä. He ovat sekoitus Polynesian ja Melanesian roduista. Lisäksi täällä on paljon intialaisperäisiä, joiden esi-isiä on tuotu aikoinaan työläisiksi sokeriplantaaseille. Ja toki täälläkin on kiinalaisperäisiä.  Suvassa on Pasificin suurin ja monipuolisin tuoretori. Sieltä saa kaikkea mahdollista, mm. kavajuurta monessa muodossa, jauhettuna tai ihan juurina.  Siitä tehdään perinnejuomaa, jota nautitaan erilaisissa rituaaleissa. Meitä veneilijöitäkin on kehotettu ostamaan sitä ja viemään lahjaksi kylänvanhimmille, jos asetumme ankkuriin heidän maittensa edustalle. Samasta asiasta oli mainintoja myös Tongan ja Samoan esitteissä, mutta emme ole toistaiseksi osuneet tilanteeseen, jossa kavaa olisi lahjoitettu tai tarjoiltu.
Pukeutumisen ja tapojen säännöt ovat täälläkin tiukkoja. Pitäisi olla verhoiltu olkapäistä polviin asti. Ainakaan kaupungilla kaikki paikallisetkaan eivät noudata tätä. Erikoiselta tuntuu, että hattuja ja aurinkolaseja ei saisi käyttää ollenkaan. Kyllä niitä jonkun verran näkyy muillakin kuin meillä.
Duogenin, eli tuuli- ja vesigeneraattorin laakerien ja tiivisteen elinkaari tuli täyteen kahdessa vuodessa. Paikallinen yrittäjä vaihtoi ne nopeasti.  Nyt se toivottavasti tuottaa meille taas vihreää energiaa.
Olemme ilmoittautuneet All Points Rallyyn, jonka maali on Opuan satama Uudessa Seelanissa.  Rallin nimen  mukaisesti   lähtöpisteitä  on useita Fidsillä, Tongalla ja Uudessa Kaledoniassa. Lähtöaikakin on joustava. Ennen matkaa ja matkan aikana jaetaan runsaasti informaatiota ja säätietoja ja perillä on useamman päivän ajan monenlaisia tapahtumia ja luentoja purjehdukseen liittyvistä asioista. Me lähdemme täältä Fidziltä, Port Deneraun Marinasta, lähtö tapahtuu 25.10.-1.11.  Sitä ennen tutustumme  Viti Levun saaren länsipuoleen  ja siellä olevien pikkusaarien vesiin ja rantoihin.

perjantai 7. syyskuuta 2012

21.8. – 7.9.2012 Samoalla

21.8. – 7.9.2012  Samoalla
Matkalla Samoalle tarttui koukkuun iso kala. Komea Mahi-mahi oli 125 cm pitkä vonkale. Siitä riitti syötävää moneksi päiväksi.
Samoan pääkaupungin  Apiassa satamassa (13. 49,7S,  171. 45,6W), Upolun saarella  ollaan pitkästä aikaa oikein laiturissa kiinni. Saadaan sähköä ja vettä, jolla on hyvä pestä veneestä suolat pois.
Parina päivänä kiersimme vuokra-autolla tätä kaunista saarta. Ihailimme upeita maisemia ja talojen pihoissa olevaa värikylläistä kasvistoa. Melkein joka talon pihassa oli valtava terassi, usein isompi kuin itse talo. Monet niistä ovat kokoontumispaikkoja, joissa puhutaan perheitten tai kylien yhteisiä asioita. Sade haittasi juuri näinä autoilupäivinä ja sademetsäkävely oli tosi sadekävely. Vaikka tultiin läpimäriksi, ei se haitannut koska oli niin lämmintä.
Samoalaiset ovat hyvin perinteisiä ja perhekeskeisiä. Eri kirkkokuntien kirkkoja näytti saarella olevan kymmenittäin. Osa niistä on valtavan suuria ja näyttäviä. Samoalaiset  pukeutuvat yleensä perinteisen peittävästi. Kaikenikäisillä miehillä näkyy täällä vielä enemmän hameita kuin Tongalla.
Joko Polynesian saarilla pidetään paljon isoja juhlia tai sitten me vaan usein satumme rantautumaan eri saariin juuri niitten aikaan. Täällä Samoalla on meneillään viikon kestävät Teuila Festivaalit. Ohjelmana on musiikkia, monenlaista tanssia, muun muassa tulitanssiesityksiä ja -kilpailuja. Puistomajoissa esitellään  perinteisiä Samoalaisia  töitä.  Seurattavana on eri urheilulajien kilpailuja, joista tärkein tuntuu olevaan valtavan pitkien, lähes 50 soutajan kanoottien kisa.
Lämpötila on päivisin  jatkuvasti yli 30 astetta. Kun ollaan marinassa , suojaisessa paikassa, ei tuulikaan yhtään viilennä. Minkälaista täällä mahtaa olla kesällä, kun nyt talvella on näin helle.

 

sunnuntai 19. elokuuta 2012

7.8. - 19.8.2012 Vava’u Groupilla

Neiafun kaupungin edustalla (18.43S, 173.59W) oli kymmenittäin veneitä poijuissa ja osa ankkurissa. Löysimme tyhjän poijun ja kiinnityimme siihen. Huomattiin, että täällä on paljon sellaisia veneitä joita olemme tavanneet aikaisemmissa satamissa. Teimme kävelyretken lähellä olevalle Mount Talaulle  (220 m). Opimme, että tämä vuori on tasainen siksi, että kauan sitten Samoan noidat ovat käyneet yöllä leikkaamassa sen huipun pois,  koska halusivat omilta vuoriltaan nähdä maailman ääriin ja Talau  oli sen esteenä.
Täällä on hyvä ja toimiva radionetti, josta saa joka aamu sääennusteita, tietoa alueen tapahtumista ja paljon muuta. Oikein  mukavaa purjehtijoiden palvelua.

Ostimme kirjakaupasta Vava’un alueen hyvän kartan, johon oli merkitty numeroituja ankkuripaikkoja peräti 42 kappaletta. Sen kanssa oli helppo lähteä kiertämään aluetta, jossa on paljon pieniä ja vähän isompia saaria. Yövyimme usealla eri ankkuripaikalla ja päivällä oli mukava olla Whale Watchilla eli yrittää nähdä valaita. Emme nähneet kuin yhden läheltä, mutta kauempaa sitten useampia. Aina välillä löytyi myös snorklauspaikkoja.  Hieno kokemus oli myös käydä Swallows Caven  sisällä sukeltamassa.  Tämä luola oli varmaan yli 10 m syvä ja vesipinnasta kattoon oli ainakin 15 m. Oli upeaa katsella isoja kalaparvia, joissa oli tuhansittain pikkukaloja. Ne muistuttivat vähän pilviä liikkuessaan veden alla. Myös seinien ja pohjan värikirjo oli runsas ja se näkyi hyvin paikoissa, joihin tuli auringonvalo suuaukosta.
Koko saarikierroksen ajan sää oli hyvä ja tuuli pienehköä niin, että oli helppo kierrellä ja katsella ympärille.
Keskiviikkona tavattiin taas Melina miehistöineen ja vaihdettiin kuulumisia. Vaikka välillä mennään kovinkin eri reittejä, niin onneksi välillä osutaan samaan paikkaan.
Sopivaan aikaan perjantaina palattiin Neiafun satamaan. Sää muuttui juuri silloin, alkoi sataa ja tuulla reippaasti. On mukava olla kiinni tukevasti poijussa, niin ei tarvitse murehtia ankkurin pitoa tuulen kasvaessa.
Vava’u Groupia mainostavat purjehtijan unelmaksi, eivätkä ihan väärässä olekaan.
Seuraavaksi suuntaamme kohti Samoaa.

 

torstai 9. elokuuta 2012

30.7. – 10.8. Ha’apai Groupille ja Vava’ulle

30.7. – 10.8.   Ha’apai Groupille ja Vava’ulle
Maanantaina lähdettiin kohti pohjoista Tongan keskimmäistä osaa. Aluksi tuuli oli lähes vastaista ja yöllä se kääntyi myötäiseksi. Matkalla nähtiin muutaman kerran vilahdus valaan selästä ja pyrstöstä, mutta valitettavasti vähän liian kaukaa. Toivottavasti nähdään myöhemmin lisää ja lähempää. Täällä niitä pitäisi olla runsaasti koska ne käyvät synnyttämässä poikasia ja parittelemassa.
Mukavaa vauhtia tultiin pääkaupungin tai paremminkin  ”pääkylän”, Pangain edustalle (19.48S, 174.21W). Paikalla oli jo viisi purjevenettä. Ajoimme niitten lähituntumaan, karttaan merkitylle ankkurialueelle. Juuri kun saimme laskettua ankkurin pohjaan, tuli satamasta lähtevä rahtilaiva suoraan meitä kohti. Se vain tuli ja tuli ja vasta aivan viime tingassa kääntyi sen verran että ohitti meidät muutaman metrin päästä. Tilanne oli aika pelottava. Ilmeisesti olimme sen vakiokulkureitillä, mutta sitä ei voinut mitenkään tietää. Tilaa olisi ollut kyllä, se olisi voinut ajaa vähän kauempanakin. Tällainen oli  aika kummallista ja törkeää käytöstä laivan kapteenilta. Hän olisi kyllä voinut hyvissä ajoin ottaa yhteyden VHF:llä ja ilmoittaa asiasta. Sen verran hätäännyimme mekin, ettemme heti ottaneet puhelinta käteen ja antaneet palauteta.  Vaihdoimme kuitenkin ankkuripaikkaa vähän kauemmas.

Pangai on pieni kylä, josta löytyi muun muassa pieni kauppa ja mukava Mariners Cafe and Bar, jossa tuntuvat veneilijät käyvän ja viihtyvän jo senkin takia, että siellä on toimiva nettiyhteys ja leppoisa tunnelma. Kylän rakennuksista suuri osa on aika ränsistyneen näköisiä. Tongan väki onkin aika köyhää verrattuna muitten Polynesian saarten asukkaisiin. Koululaiset kulkevat  siisteissä koulupuvuissa. Tytöt olivat hämmästyneitä kun kerroimme, että meillä Suomessa ei ole koulupukuja. Tosin eivät kyllä tienneet missä semmoinen maa onkaan. Eurooppa oli edes vähän tutumpi.
Tiistaina siirryttiin naapurisaaren Uolevan upean hiekkarannan tuntumaan usean muun purjeveneen lähelle. Tässä viihdyttiin muutamia päiviä.  Vesi oli kirkasta ja sen lämpötila on noin 23 astetta. Olemme ilmeisesti sopeutuneet jo lämpimään, kun vesi tuntui melkein kylmältä.
Samassa rannassa oli ankkurissa kolme venettä Uudesta Seelannista ja yksi Australiasta. Nämähän ovat heille melkein kotivesiä. Monet Uuden Seelannin veneilijät käyvät talvikautenaan täällä Tongalla. Lauantaina oltiin kaikki yhdessä BBQ:lla hiekkarannalla. Australialaisen Piperin kapteeni Trevor oli saanut kaloja ja niitä ja muutakin paistettiin hiekkakuoppaan tehdyssä nuotiossa. Saimme myös oppia siitä, kuinka kookospähkinöitä pudotellaan helposti puista ja käsitellään luonnon helmassa. Pähkinöistä  saimme  hyvän juoman ja mukavan välipalan. Vietimme oikein tosi mukavan iltapäivän  näitten  ystävällisten ja puheliaitten  ihmisten kanssa.
Maanantaina lähdettiin eteenpäin kohti pientä Ofolangan saarta ja sitä ympäröivää riuttaa. Aikomuksena oli olla sen ankkuripaikalla yötä. Juuri ennen saarta näimme yksittäisiä valaita ja yhtäkkiä huomasimme, että olimme keskellä valasparvea.   Joka puolelta venettä kuului valaitten puhalluksia, kun ne päästivät vesisuihkuja ilmaan. Ne kävivät pinnassa ja sukelsivat  taas  niin, että päitä, selkiä ja pyrstöjä oli näkyvissä tämän tästä ja jotkut tulivat pintaan aivan veneen vierestä. Suurin osa valaista oli pidempiä kuin meidän vene.  Manu kuvasi parhaansa mukaan joka suuntaan, mutta valaat olivat kovin nopeita ehtimään pinnan alle. Minä, Tarja ohjasin venettä pitäen sitä tarpeeksi kaukana riutasta samalla kun ihailin isojen otusten sulavaa liikkumista.  Valaitten läheisyys ja mahdollinen niihin törmääminen rupesi lopulta jo hirvittämään kuljettajaa.  Vähän kauempaa näimme vielä kuinka isot pyrstöt  iskivät  lujasti vettä kun ne tainnuttivat  kalaparvia syömistä varten.
Kun valaat lähtivät, rupesimme etsimään ankkuripaikkaa.  Tuuli ja aalto oli kasvanut  niin suureksi ettei suojaista paikkaa löytynyt. Päätimme ajaa yön yli Vava’ulle. Aamulla olimme perillä Neiafun satamassa (18.40S, 173.59W) ja kiinnityimme poijuun. Uni kelpasi yövalvomisen jälkeen.

sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

24.7. - 29.7. Tongalle

Muutama päivä vietettiin vielä Aitutakilla ja sitten tultiin vaihtelevissa keleissä Tongan Kuningaskuntaan, sen eteläisemmälle saariryhmälle Tongatapulle, pääkaupunkiin Nuku'alofaan (21.08S, 175.10W). Tulopäivä olisi ollut maanantai, mutta se olikin tiistai, koska menetimme yhden päivän kun ylitimme päivämäärärajan. Jonkun lähteen mukaan maahantulosta olisi pitänyt ilmoittaa viranomaisille 24 tuntia aikaisemmin. Sitä emme olleet tehneet, koska emme tienneet. Viranomaiset eivät kuitenkaan sanoneet siitä mitään. Sisään kirjautumista varten piti ajaa Fauan sataman polttoainelaituriin. Sieltä perin ystävällinen mies soitti tullille, joka pian tuli veneeseen ja hän taas viestitti terveysviranomaiselle jne. Kaikkiaan neljä asiallisen ystävällistä viranomaista kävi veneessä, lähinnä erilaisia papereita täyttämässä. Koko asiaan ei kulunut kovin kauaa. Kaikki viranomaiset olivat miehiä ja kaikilla oli hame päällä. Tämä pitkä hame näytti kovin erikoiselta miehen päällä, mutta opimme pian, että se on perinteinen asu täällä Tongalla. Niitä näkyy jopa nuorilla miehillä katukuvassa, etenkin koulupukuina mutta myös muuten. Pukeutuminen on täällä "siistimpää" ja perinteisempää kuin muilla käymillämme saarilla. Naisilla on paljon pitkiä hameita ja yleensä kaupungilla olkapäät peitossa. Shortsejakin on, mutta ne ovat yleensä yli polven ulottuvia. Poikkeuksiakin on. Etenkin lauantai-iltapäivänä alkoi nuorisolla näkyä jo enemmän paljasta pintaa. Siirsimme Verden sitten satama-altaan reunalle, sellaiseen kiinnitykseen jota emme olleet ennen kokeilleetkaan. Täälläpäin tehdään monessa paikassa niin, että pudotetaan keulasta ankkuri ja peruutetaan rantaan päin ja sitten vedetään pitkät köydet (n. 30metriä) ja kiinnitetään ne rantaan. Näin ensi kerralla ja kahden hengen miehistöllä tämä tuntui etukäteen hankalalta, mutta avuksi tuli ystävällinen taksinkuljettaja, joka vei köydet rantapenkalle. Kiinnittyminen sujui hyvin. Vieressä olevan kalastajaveneen pojat näkyivät uivan köysien kanssa, meidän laivakoira ei suostunut siihen tässä satamavedessä. Olemme olleet monta päivää tässä satamassa ihan tyytyväisenä. Veneeltä on lyhyt matka joka paikkaan. Toinen vaihtoehto olisi ankkuripaikka Pangaimotusaaren vieressä. Siellä olisi puhtaampi vesi, mutta dingimatka Tongatapulle on tosi pitkä. Siistinoloinen kaupunki on sopivan lyhyen kävelymatkan päässä. Siellä on monenlaista pikku kauppaa, valtava katettu tuoretori, kahvioita jne. Rannan tuntumassa on Kuninkaallinen Palatsi ja kaupungin toisella reunalla valtavan nurmikentän keskellä on Kuninkaallinen Hautamuistomerkki. Teollisuusalueella on joitakin huoltoliikkeitä ja "venetarvikeliikkeitä", mutta emme löytäneet sieltä mitään mitä olisimme tarvinneet venettä varten. Sovimme jo kerran ystävämme taksinkuljettajan kanssa, että lähdemme saarikierrokselle. Olisimme halunneet päästä luolasukellukselle ja näkemään Blow Holes eli suihkuttavia kiviä jne. Sitten alkoi taas sade ja sitä kesti sitten monta päivää, eikä retkelle kannattanut lähteä. Sunnuntai on täälläkin täysin lepopäivä. Työnteko on silloin perustuslaissa kielletty.

lauantai 14. heinäkuuta 2012

6.7. – 13.7. Cook saarten suuntaan

Vietimme Bora-Boralla vielä muutaman päivän vaihdellen ankkuripaikkaa. Perjantaina lähdettiin kohti länttä.  Otettiin suunta suoraan Tongatapulle (21. 7,9S   175. 9,8W ). Matka on pitkä, noin  1360  mailia eli ainakin 11 päivää. Alkumatkasta oli mukavat kelit. Tuuli oli suurimmillaan 9 m/s ja ihan tuuletonta oli hyvin vähän, joten moottorikin sai levätä melkein koko ajan. Oikein nautimme leppoisasta menosta ja ihan ”omasta” merestä, yhtään laivaa kun ei ollut näköpiirissä. Kuutamo teki öistäkin kauniita ja lähes valoisia ja siitä huolimatta Linnunrata  näkyi taivaalla hienosti. Alkumatkan myötätuuli muuttui matkan varrella vastaiseksi, toisin kuin ennusteet lupasivat.  Keikutus oli välillä aikamoista, kun maininki oli isohko ja aaltokin jonkinmoinen eri suunnasta.



Päätimme kuitenkin pysähtyä matkan varrella olevalle pienelle Aitutakin saarelle (18. 51S  159.48W). Osuimme tähän saaren kohdalle sopivasti vähän ennen korkeaa vettä, joka oli hyvä aika sisäänajoon. Se oli kyllä kovin jännittävää, koska väylä on tehty ruoppaamalla, ja syvyys oli juuri ja juuri tarpeeksi syvä Verdelle. Manu ajoi ja Tarja oli keulassa tähystämässä. Siitä huolimatta köli otti hiekkapohjaan muutaman kerran, mutta se vain hidasti vauhtia, ei pysäyttänyt sitä. Ankkuripaikka löytyi helposti, siellä kun oli jo kaksi venettä.  Ankkuri laskettiin kyllä kolme kertaa, ennen kuin saatiin se pitämään. Ankkurialueella oli kova virtaus ja kokoajan samansuuntainen, vaikka tuulensuunta vaihtui välillä taakse, vene pysyi silti samassa suunnassa. Keulasta laskettiin lopuksi kaksi ankkuria, koska pito tuntui vieläkin epävarmalta. Yhdellä veneistä oli 3 ankkuria, kaksi eteen ja yksi taakse. Kapteeni on n. 70-vuotias ranskalainen yksinpurjehtija.
Polkupyörä on hyväkulkuväline kun haluaa tutustua lähemmin saareen. Aitutaki on sen verran pieni saari, että täällä ei ole kovin paljon autoja, mutta sitä enemmän mopoja. Mopomummujen runsas lukumäärä tuntuu suomalaisesta yllättävältä. Eräskin iäkäs  pariskunta ajoi mopolla tyylikkäästi, mummu ohjasi  ja pappa istui takana kävelykeppi kainalossa. Eli minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa.
Saarelle tunnusomaisia ovat monet talorauniot, jotka myrskytuulet ovat tuhonneet. Osassa oli jäljellä vain perustukset ja monista puuttui katto tai olivat muuten tuhoutuneet. Myös asumattomia taloja on paljon, mutta ne missä asutaan pidetään siistissä kunnossa ja pihat ovat hyvin hoidettuja. Pyöräretken aikana huomasimme myös kuinka ystävällisiä paikalliset ihmiset ovat. Jos pysähdyimme välillä lukemaan karttaa niin pian joku auto, mopo tai jalankulkija tuli kysymään tarvitsemmeko apua. Kyllä sitä  joskus tarvittiinkin, koska teidenristeyksissä ei ole mitään viitoituksia. Suomalaisesta myös erikoinen tapa täällä Polynesiassa on se, että omaiset haudataan omaan pihaan ja paikalle rakennetaan iso muistolaatta ja usein myös katos. Laatalla on yleensä runsaasti kukkia ja hautapaikat ovat hyvin hoidettuja. Hautamuistomerkkejä on myös aivan teiden varsilla.
Turismi on varmaan tämänkin saaren pääelinkeino.
Tämän saari myy itseään paljon sillä, että tämä on unelmien paikka viettää häät tai tulla tänne häämatkalle. Täällä on tarjolla valmiita ohjelmia ja hienot puitteet viettää ikimuistoinen häämatka. Tapasimme yllättäen  yhden suomalaismiehenkin, joka oli juuri vihitty täällä romanttisella pikku saarella, jonka nimi on One Foot Island.
Toki täälläkin laguuni on kaunis ja puhdasvetinen. On tarjolla monenlaista snorklaus-  ja kalastusmatkaa opastettuina. Niihin saattaa sisältyä piknikki riutalla olevissa pikku saarissa eli motuissa. Hotellit ja ravintolat tarjoavat paitsi ruokaa ja juomaa, niin myös erilaisia tanssiesityksiä.
Perjantaita vasten yöllä alkoi ”sadekausi”. Koko perjantainkin satoi ja yöksi luvattiin kovia tuulia. Enää ei ole edes kuuma.

lauantai 30. kesäkuuta 2012

22.6. - 30.6. Bora-Boralla




Juhannuksenviettoon päätettiin mennä Bora-Boralle. Aamulla kun lähdettiin, niin sopivasti iltapäivällä oltiin perillä tällä kauneudestaan kuuluisalla saarella, jota kutsutaan myös Pacificin helmeksi. Asetuttiin poijuun uudelleen rakennetun Bora-Bora Yacht Clubin edustalle (16.29S, 151.46W).  Vanha, kuuluisa klubi on tuhoutunut vuosia sitten myrskyssä ja uudet omistajat rakentavat uutta osittain vanhan pohjalta.  Paljon on vielä tehtävää, ennen kuin  kaikki on valmista, mutta perusasiat toimivat ja henkilökunta on iloista, ystävällistä ja palvelualtista. Kävimme juhannusaattoiltana syömässä Melinan väen kanssa. Ruoka oli erinomaista, mutta ei ihan halvinta.
Saaressa on jylhän näköisiä vuoria ja sitä ympäröi suuri laguuni, jonka vedessä vilisee kalastus- ja turistiveneitä ja vesiskoottereita ym. 
Me tutustuimme alueeseen ensin taas polkupyörillä kiertäen rantoja pitkin kulkevan tien, 32 km. Koko matkalla oli vain yksi mäki.
”Pääkaupunkiin” Vaitapeen on Jahtiklubilta parisen kilometriä matkaa ja sinne kävellessä on hyvä katsella saaren asukkaitten taloja ja elämää.  Tämä ei ole kaikkein siistein näkemistämme saarista.
Täällä on meneillään suuri juhlatapahtuma, Hieva. Olimme yhtenä iltana katsomassa siihen liittyvää tanssiesitystä tai oikeastaan kilpailua. Valtavan suuri ryhmä nuoria ihmisiä, lapsia ja mukana aikuisiakin esiintyivät hiekkakentällä. Käsittääkseni kaikki olivat amatöörejä ja esitys taidokas. Siinä oli mukana vanhempaa ja uudempaa polynesialaista tanssia. Minä ainakin nautin sen katselusta kovasti.
Perjantaina lähdimme snorklausmatkalle. Meidät haettiin jahtiklubilta ja saimme nauttia oikein privaattimatkasta, muita kun ei ollut sattunut ilmoittautumaan mukaan. Veneeseen olisi mahtunut varmaan ainakin toistakymmentä asiakasta mukavan ja hauskapuheisen kuljettajaoppaan lisäksi. Meidät vietiin ensin tutustumaan Coral Gardens nimiseen paikkaan. Pohjassa oli tosiaan ikään kuin puutarha koralleista ja lisäksi aivan valtavasti erilaisia, pienehköjä kaloja, jotka aivan parveilivat meidän ympärillä. Sitten oli vuorossa isojen rauskujen kanssa uiminen. Nekin tottuivat meihin pian ja antoivat koskea itseään ja lopulta puskivat itseään meitä vasten. Tässä kohdassa oli alle metrin syvyistä ja sileä hiekkapohja.  Kolmanteen paikkaan ajettiin riutan ulkopuolelle ja siellä saatiin koko retken hienoin kokemus. Saimme uida haitten kanssa. Ensin näkyi allamme, monen metrin syvyydessä pienempiä haita, mutta pikkuhiljaa lähemmäs tuli isompia, jotka uivat joskus aivan kosketusetäisyydellä. Opas oli kyllä sanonut ennen veteen menoa, että hait pitävät erikoisesti suomalaisten lihasta, koska se tuoksuu lohelle. Nämä hait olivat kuitenkin ikään kuin kesyjä tai ainakin hyvin syöneitä, eivätkä olleet meille vaarallisia. Kyllä näistä kokemuksista kannatti maksaakin.  Emme olisi näin hienoja paikkoja itse löytäneetkään.
Ostimme muutama päivä sitten uuden kameran, AEE SD19, joka on vesitiivis 60 metriin asti ja aika edullinen. Tämän blogin kalakuvatkin ovat siis ihan itse otettuja.