sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

24.7. - 29.7. Tongalle

Muutama päivä vietettiin vielä Aitutakilla ja sitten tultiin vaihtelevissa keleissä Tongan Kuningaskuntaan, sen eteläisemmälle saariryhmälle Tongatapulle, pääkaupunkiin Nuku'alofaan (21.08S, 175.10W). Tulopäivä olisi ollut maanantai, mutta se olikin tiistai, koska menetimme yhden päivän kun ylitimme päivämäärärajan. Jonkun lähteen mukaan maahantulosta olisi pitänyt ilmoittaa viranomaisille 24 tuntia aikaisemmin. Sitä emme olleet tehneet, koska emme tienneet. Viranomaiset eivät kuitenkaan sanoneet siitä mitään. Sisään kirjautumista varten piti ajaa Fauan sataman polttoainelaituriin. Sieltä perin ystävällinen mies soitti tullille, joka pian tuli veneeseen ja hän taas viestitti terveysviranomaiselle jne. Kaikkiaan neljä asiallisen ystävällistä viranomaista kävi veneessä, lähinnä erilaisia papereita täyttämässä. Koko asiaan ei kulunut kovin kauaa. Kaikki viranomaiset olivat miehiä ja kaikilla oli hame päällä. Tämä pitkä hame näytti kovin erikoiselta miehen päällä, mutta opimme pian, että se on perinteinen asu täällä Tongalla. Niitä näkyy jopa nuorilla miehillä katukuvassa, etenkin koulupukuina mutta myös muuten. Pukeutuminen on täällä "siistimpää" ja perinteisempää kuin muilla käymillämme saarilla. Naisilla on paljon pitkiä hameita ja yleensä kaupungilla olkapäät peitossa. Shortsejakin on, mutta ne ovat yleensä yli polven ulottuvia. Poikkeuksiakin on. Etenkin lauantai-iltapäivänä alkoi nuorisolla näkyä jo enemmän paljasta pintaa. Siirsimme Verden sitten satama-altaan reunalle, sellaiseen kiinnitykseen jota emme olleet ennen kokeilleetkaan. Täälläpäin tehdään monessa paikassa niin, että pudotetaan keulasta ankkuri ja peruutetaan rantaan päin ja sitten vedetään pitkät köydet (n. 30metriä) ja kiinnitetään ne rantaan. Näin ensi kerralla ja kahden hengen miehistöllä tämä tuntui etukäteen hankalalta, mutta avuksi tuli ystävällinen taksinkuljettaja, joka vei köydet rantapenkalle. Kiinnittyminen sujui hyvin. Vieressä olevan kalastajaveneen pojat näkyivät uivan köysien kanssa, meidän laivakoira ei suostunut siihen tässä satamavedessä. Olemme olleet monta päivää tässä satamassa ihan tyytyväisenä. Veneeltä on lyhyt matka joka paikkaan. Toinen vaihtoehto olisi ankkuripaikka Pangaimotusaaren vieressä. Siellä olisi puhtaampi vesi, mutta dingimatka Tongatapulle on tosi pitkä. Siistinoloinen kaupunki on sopivan lyhyen kävelymatkan päässä. Siellä on monenlaista pikku kauppaa, valtava katettu tuoretori, kahvioita jne. Rannan tuntumassa on Kuninkaallinen Palatsi ja kaupungin toisella reunalla valtavan nurmikentän keskellä on Kuninkaallinen Hautamuistomerkki. Teollisuusalueella on joitakin huoltoliikkeitä ja "venetarvikeliikkeitä", mutta emme löytäneet sieltä mitään mitä olisimme tarvinneet venettä varten. Sovimme jo kerran ystävämme taksinkuljettajan kanssa, että lähdemme saarikierrokselle. Olisimme halunneet päästä luolasukellukselle ja näkemään Blow Holes eli suihkuttavia kiviä jne. Sitten alkoi taas sade ja sitä kesti sitten monta päivää, eikä retkelle kannattanut lähteä. Sunnuntai on täälläkin täysin lepopäivä. Työnteko on silloin perustuslaissa kielletty.

lauantai 14. heinäkuuta 2012

6.7. – 13.7. Cook saarten suuntaan

Vietimme Bora-Boralla vielä muutaman päivän vaihdellen ankkuripaikkaa. Perjantaina lähdettiin kohti länttä.  Otettiin suunta suoraan Tongatapulle (21. 7,9S   175. 9,8W ). Matka on pitkä, noin  1360  mailia eli ainakin 11 päivää. Alkumatkasta oli mukavat kelit. Tuuli oli suurimmillaan 9 m/s ja ihan tuuletonta oli hyvin vähän, joten moottorikin sai levätä melkein koko ajan. Oikein nautimme leppoisasta menosta ja ihan ”omasta” merestä, yhtään laivaa kun ei ollut näköpiirissä. Kuutamo teki öistäkin kauniita ja lähes valoisia ja siitä huolimatta Linnunrata  näkyi taivaalla hienosti. Alkumatkan myötätuuli muuttui matkan varrella vastaiseksi, toisin kuin ennusteet lupasivat.  Keikutus oli välillä aikamoista, kun maininki oli isohko ja aaltokin jonkinmoinen eri suunnasta.



Päätimme kuitenkin pysähtyä matkan varrella olevalle pienelle Aitutakin saarelle (18. 51S  159.48W). Osuimme tähän saaren kohdalle sopivasti vähän ennen korkeaa vettä, joka oli hyvä aika sisäänajoon. Se oli kyllä kovin jännittävää, koska väylä on tehty ruoppaamalla, ja syvyys oli juuri ja juuri tarpeeksi syvä Verdelle. Manu ajoi ja Tarja oli keulassa tähystämässä. Siitä huolimatta köli otti hiekkapohjaan muutaman kerran, mutta se vain hidasti vauhtia, ei pysäyttänyt sitä. Ankkuripaikka löytyi helposti, siellä kun oli jo kaksi venettä.  Ankkuri laskettiin kyllä kolme kertaa, ennen kuin saatiin se pitämään. Ankkurialueella oli kova virtaus ja kokoajan samansuuntainen, vaikka tuulensuunta vaihtui välillä taakse, vene pysyi silti samassa suunnassa. Keulasta laskettiin lopuksi kaksi ankkuria, koska pito tuntui vieläkin epävarmalta. Yhdellä veneistä oli 3 ankkuria, kaksi eteen ja yksi taakse. Kapteeni on n. 70-vuotias ranskalainen yksinpurjehtija.
Polkupyörä on hyväkulkuväline kun haluaa tutustua lähemmin saareen. Aitutaki on sen verran pieni saari, että täällä ei ole kovin paljon autoja, mutta sitä enemmän mopoja. Mopomummujen runsas lukumäärä tuntuu suomalaisesta yllättävältä. Eräskin iäkäs  pariskunta ajoi mopolla tyylikkäästi, mummu ohjasi  ja pappa istui takana kävelykeppi kainalossa. Eli minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa.
Saarelle tunnusomaisia ovat monet talorauniot, jotka myrskytuulet ovat tuhonneet. Osassa oli jäljellä vain perustukset ja monista puuttui katto tai olivat muuten tuhoutuneet. Myös asumattomia taloja on paljon, mutta ne missä asutaan pidetään siistissä kunnossa ja pihat ovat hyvin hoidettuja. Pyöräretken aikana huomasimme myös kuinka ystävällisiä paikalliset ihmiset ovat. Jos pysähdyimme välillä lukemaan karttaa niin pian joku auto, mopo tai jalankulkija tuli kysymään tarvitsemmeko apua. Kyllä sitä  joskus tarvittiinkin, koska teidenristeyksissä ei ole mitään viitoituksia. Suomalaisesta myös erikoinen tapa täällä Polynesiassa on se, että omaiset haudataan omaan pihaan ja paikalle rakennetaan iso muistolaatta ja usein myös katos. Laatalla on yleensä runsaasti kukkia ja hautapaikat ovat hyvin hoidettuja. Hautamuistomerkkejä on myös aivan teiden varsilla.
Turismi on varmaan tämänkin saaren pääelinkeino.
Tämän saari myy itseään paljon sillä, että tämä on unelmien paikka viettää häät tai tulla tänne häämatkalle. Täällä on tarjolla valmiita ohjelmia ja hienot puitteet viettää ikimuistoinen häämatka. Tapasimme yllättäen  yhden suomalaismiehenkin, joka oli juuri vihitty täällä romanttisella pikku saarella, jonka nimi on One Foot Island.
Toki täälläkin laguuni on kaunis ja puhdasvetinen. On tarjolla monenlaista snorklaus-  ja kalastusmatkaa opastettuina. Niihin saattaa sisältyä piknikki riutalla olevissa pikku saarissa eli motuissa. Hotellit ja ravintolat tarjoavat paitsi ruokaa ja juomaa, niin myös erilaisia tanssiesityksiä.
Perjantaita vasten yöllä alkoi ”sadekausi”. Koko perjantainkin satoi ja yöksi luvattiin kovia tuulia. Enää ei ole edes kuuma.