sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

16.3. – 17.3. Panaman kanavan läpi







Perjantaipäivä oli tosi tapahtumarikas, jännittävä ja väsyttävä. Kahdenmaissa lähdettiin Flats- nimiselle ankkuripaikalle, jossa Adviseri Francisco Silvesiki hyppäsi Pilottiveneestä Verdeen. Hän oli rauhallinen ja mukava mies, joka kuunteli omalla radiollaan ohjeita, välitti niitä kapteenille ja ehti välillä jutella mukavia. Kapteeni oli ruorissa, Adviseri tuurasi häntä ruokatauon ajan, ja minäkin aina välillä. Linehandleripojilla ei ollut paljon tekemistä väylällä, mutta suluissa he olivat todella kiireisiä, tarpeellisia ja tehokkaita.
Kolme venettä sidottiin sulkuun tullessa köysillä ”lautaksi”. Iso katamaraani Wakami Belgiasta oli keskellä, Verde Paapuurin puolella ja australialainen Just Jane toisella puolella. Wakamin kaksi moottoria tekivät suluissa eniten töitä. Meidän hyvät ”Köysienkäsittelijät” Eric, Edgar ja Omar laittoivat jo etukäteen köydet valmiiksi ja olivat sitten salamana kiinnittämässä niitä. Samoin toimittiin muissakin veneissä. Lautan ulkoreunoille eteen ja taakse lensi ensin ohut apuköysi sulun reunalla olevilta miehiltä. Se kiinnitettiin paksumpaan köyteen, jonka miehet sitten vetivät ylös. Olin oikein tyytyväinen ettei minun tarvinnut olla kiristämässä ja säätämässä raskaita köysiä. Monet venekunnat tekevät kyllä tämän matkan ihan omalla porukalla.
Välillä nähtiin ja kuultiin oikein vauhdikkaita esityksiä, kun venelautta kääntyili vesivirroissa ja reunavene uhkasi osua sulun reunaan. Keskimmäisen veneen Adviseri oli kuin Kapellimestari, joka äänellään ja käsillään antoi tiukkoja ohjeita kaikkien veneitten ohjaajille. Sinä eteenpäin! Sinä pakkia! Ja samalla komentoja tuli köysien pitelijöille. Sinä kiristä, kiristä! Sinä löysää! Yhtä aikaa veneissä käytettiin ainakin espanjan, englannin, ranskan ja suomen kieltä. Sama toistui melkein joka sulkuun tullessa. Joskus siirryttiin sulusta toiseen ”pakettina”. ”Kapellimestari” osasi työnsä ja yhteistyöllä suluista selvittiin vaikka virrat ja pyörteet erikoisesti viimeisissä suluissa olivat tosi hankalia.
Sulkuja on kaikkiaan kuusi ja välissä pitkä pätkä Gatun-järveä pitkin kulkevaa aika kapeaa ja tehokkaasti merkittyä väylää.
Kanavan ympäristö on luonnonsuojelualuetta ja aivan asumatonta. Pimeän tullessa olimme vasta järvitaipaleen alkupäässä ja meiltä jäi näkemättä tosi hienoja maisemia. Niistä kuulimme aikaisemmin valoisan aikana matkan tehneiltä. Ajaminen pimeän aikana oli aika raskasta ja vaati keskittymistä. Meidän piti pysyä lähellä punaisia merkkejä, että vastaantulevat ja ohittavat isommat alukset mahtuivat kulkemaan. Punaiset ovat täälläpäin aina oikealla. Olimme perillä vasta aamuyöllä noin kahden aikaan tosi väsyneinä.
Pimeässä asetuttiin ankkuriin La Playitan alueelle (8ast 56min 9sek N, 79ast 33min 28sek W). Kyllä uni maistui vaikka ohi ajeli isompia ja pienempiä veneitä aiheuttaen ääntä ja aaltoja.
Lauantaiaamuna Manu vei köysienkäsittelijäpojat kumiveneellä laiturille ja he lähtivät bussilla kohti Colonia. Mukanaan he veivät takaisin 8 kyljessä lepuuttajina ollutta rengasta ja meidän ja naapuriveneen käytössä olleet paksut köydet, yhteensä 8 valtavaa nippua.
Kanavan läpi kulkeminen oli ihan mukava kokemus. Mukana oli mukavia, asiantuntevia ihmisiä, joten meidän ei tarvinnut turhia jännittää. Sulut olivat periaatteessa samanlaisia kuin esimerkiksi Göta- ja Caledonian kanavalla. Nämä vaan olivat paljon isompia. Nyt täällä rakennetaan vielä isompia, että isoimmatkin valtamerilaivat mahtuisivat.
Kun aamulla katseltiin ympärille, nähtiin pitkästä aikaa Suomen lippu. Merilelu oli siinä hyvin lähellä, miehistönään suomalainen Kari ja hollantilainen Helena. Oli mukava tavata taas suomalaisiakin.

torstai 15. maaliskuuta 2012

12.3. – 15.3.12 Shelter Bayssä

Mittausten jälkeen saatiin virallinen numero, jonka alla kuljemme aikanaan kanavan läpi. Pian sen jälkeen saatiin transitday, joka kertoi meille, että menemme kanavan läpi jo perjantaina 16.3. Oli yllätys, että pääsemme läpi näin pian . Jotkut ovat odottaneet täällä monta viikkoakin omaa aikaansa. Meidän agenttimme Roy Bravo on ilmeisen tehokas ja hyvin avulias. Kyllähän tämä tietysti näin agentin kautta hoidettuna maksaakin, mutta meidän olisi ollut aika hankala hoitaa asioita, maksuja ja muita ilman espanjankielentaitoa erilaisten viranomaisten kanssa.
Kauppamatkoilla kului aina oma aikansa. Hyvää venetarvikekauppaa ei Colonin kaupungissa enää ole ja toivomme löytävämme sellaisen kanavan toisesta päästä Balboasta tai Panama Citystä.
Torstaina agentti Roy toi meille neljä 40 m pitkää ja 25 mm paksua köyttä ja 8 autonrengasta lisälepuuttajiksi (vuokra 100$).
Perjantaina aamupäivällä tulevat 3 Linehandleria. Joka veneessä pitää olla vähintään 4 riittävän taitavaa ja voimakasta köysien käsittelijää. Olenkohan minä yksi niistä? Köysillä venettä hallitaan, pidetään oikeassa paikassa ja estetään kolhimasta sulkujen seiniin. Niihin kohdistuu siis aikamoisia voimia. Lisäksi kyytiin tulee yksi Adviseri, joka joko ohjaa venettä tai ainakin valvoo ja antaa ohjeita. Kokonaiskustannukseksi tuli kaikkine maksuineen 1405 $.
Nyt odotellaan huomista päivää ja vähän jännitetäänkin. Varmaan kaikki menee hyvin ja yhteistyö tiimin kesken pelaa. Toivottavasti päästään yhteen menoon läpi, eikä tarvitse jäädä yöksi Gatun-järvelle, niin kuin jotkut ovat joutuneet tekemään.
Kanavan läpiajajista näkyy sivulla http://www.canal-cruise-panama.com/panama-canal-live-cams.html livekuvaa. Meidätkin voi sieltä bongata.
Meille on annettu tieto, että matka etenee tämän aikataulun mukaan: Perjantaina ensimmäiselle eli Gatun Locksille sisään 16.41, ja ulos 18.00 ja perillä Balboassa lauantaina 00.26 Panaman aikaa, joka on 7 tuntia Suomen aikaa jäljessä.
Nyt mennään lähtöillalliselle Dock-ravintolaan, jossa on tänään grilli-ilta.

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Kuvia Kuubasta 30.1. - 20.2.

























Tässä tulee kuvia Kuubasta, kun aikanaan ei saatu niitä lähtemään olemattoman nettiyhteyden vuoksi.
Alussa on kuvia tulosta ensimmäiseen satamaan ja Santiago de Cuban kaupungista.
Tulliviranomaiset soutuveneessä aloittaa sarjan, joka on otettu pikku saarilta ja ankkuripaikoista.
Cienfuegosin kaupungin kuvista ensimmäisessä on Bar Verden opastaulu.
Maantiellä nähdyt hevoset johdattivat meidät Havannaan.

4.3. – 11.3. Kohti Panaman Kanavaa





Portobelo on mukava ja suosittu ankkurilahti, jonka perällä on pieni kaupunki. Sieltä löytyy pientä kauppaa ja ravintolaa niin, että kaikki tarpeelliset asiat pyykinpesua myöten olisi saanut hoidettua. Kuuntelimme joka aamu tämän lahden erikoisen virkeätä VHF-radionettiä. Sieltä löytyi asiantuntijaa joka lähtöön ja osto- ja myyntimainoksia oli runsaasti ihan veneilijöitten kesken. Ainakin yksi lahden aktivismin keskuksista oli Captain Jack’s baari ja Bed and Breakfastpaikka kylällä. Tämä kapteeni tuntui hoitavan kaikenlaisia asioita, kun vain hoksasi kysyä. Pitkästä aikaa saimme myös toimivan WiFi-yhteyden.
Olomme Portobelossa venyi ajateltua pidemmäksi, koska tuulet ja aallot kasvoivat ja jäimme odottelemaan. Tosin tuntui, että lahdella oli ihan omat tuulensa (maalta päin tulevat). Muutamana päivänä ja yönä tuuli oli niin kovaa, että monissa veneissä valvottiin ja seurattiin oman ja muitten ankkurin pitämistä.
Neljäntenä päivänä päätettiin kuitenkin lähteä kohti Colonin kaupunkia ja Cristobalin valtavaa satamaa, josta alkaa kulku itse Panaman Kanavaan. Olimme tehneet pitkän epäröinnin jälkeen päätöksen mennä läpi Panaman Kanavasta. Siis minä, Tarja epäröin, ei kapteeni Manu. Samalla tämä päätös tarkoittaa, että matkaa jatketaan Tyynelle Merelle ja lähdetään kiertämään maapalloa.
Onneksi matka Portobelosta Cristobaliin oli lyhyt, vain parikymmentä mailia, sillä aallokko kasvoi koko ajan ja oli loppumatkasta aikamoinen. Joku sanoi jälkeenpäin sitä pahimmaksi muutamaan vuoteen. Otettiin VHF-yhteys Port Controlliin ja saatiin lupa ajaa jonossa, ison rahtilaivan perässä aallonmurtajan portista sisään.
Asetuttiin satama-alueen luoteisnurkassa olevaan Shelter Bayn Marinaan. Tämä on hieno marina, jossa on ravintola, uima-allas, ilmainen bussikuljetus Colonin kaupunkiin ja kaikkea mahdollista. Minulle ensimmäinen upea tunne tuli siitä, että pääsin pitkästä aikaa suihkuun ja siellä tuli runsaasti ja lämmintä vettä.
Ensin otimme yhteyttä agenttiin, joka hoitaa puolestamme niitä monia asioita, jotka pitää hoitaa ennen kuin kanavaan pääsee kulkemaan. Tänä aamuna kävi virallinen mittaaja tarkistamassa ja mittaamassa venettä. Sitten täytettiin kasa virallisia papereita. Nyt odotetaan tietoa siitä, minä päivänä päästään kanavaan. Aikaa kuluu varmaan ainakin viikon verran. sinä aikana siivotaan ja kunnostetaan venettä Pacificia varten ja ostellaan ruokia ja venevarusteita.
Viimeisessä kuvassa näkyvät nuolet ovat kanavassa kuvan hetkellä olevia laivoja AIS:n esittämässä muodossa. Näyttää olevan laivoja ruuhkaksi asti.

maanantai 5. maaliskuuta 2012

29.2. – 4.3. San Blasin saaristossa






Pari päivää viihdyttiin Waisaladupin kupeessa nauttien maisemista ja puhtaasta sinisestä vedestä jossa oli mukava uida ja sukeltaa. Paikkaa voisi sanoa vaikka ruuhkaiseksi, niin paljon siellä oli muitakin veneitä.
Sitten vaihdettiin paikkaa kymmenisen mailia itään ja vähän pohjoiseenkin. Aivan San Blas saariston pohjoisreunalla on Hollandes-ryhmä pieniä saaria ja riuttoja ja suojaisia ankkurointipaikkoja. Olimme yön sen itäpäässä (9ast 34min N, 78ast 40min W). Tuntui uskomattomalta katsella, että riutan takana näkyivät Caribianmeren ainakin kolmemetriset aallot ja turvallisella puolella niitä ei tuntunut ollenkaan. Tiettyyn aikaan päivästä tosin näimme kuinka virtaus toi isohkon pyörivän aallon kohtaan, missä oli vedenalainen riutta.
Tämä on ihan paratiisi. Löysimme hyviä snorklauspaikkoja, joissa näimme monen värisiä kaloja, koralleja ja kasveja. Veneitä ei täällä ollut ruuhkaksi asti. Tapasimme muutamia naapuriveneilijöitä, jotka ovat viettäneet vuosikausia ison osan vuodesta täällä San Blasissa.
Seuraavana päivänä siirryttiin Hollandes-ryhmän läntisimmän saaren kupeeseen muutaman mailin matka. Saaren etelä- ja länsipuolella ei ollut hankalia riuttoja tai muita esteitä. Siksi tästä oli hyvä lähteä heti aamuhämärissä seuraavalle purjehdukselle kohti länttä. Siitä tulikin pitkä ja mukava purjehdus. Tuulet olivat sopivia ja sopivansuuntaisia, niin että matka joutui. Aalto oli aika korkea, mutta onneksi samalla pitkä, eikä se tuntunut epämukavalta. Saatiin pari pienehköä kalaakin, mikä tietysti hiukan hidasti matkantekoa. Ennen pimeän tuloa saavuttiin Portobelon lahteen (9ast 33,5min N, 79ast 40min W) ankkuriin. Tätä lahtea on Columbus aikoinaan pitänyt niin kauniina, että on antanut sille nimeksi Puerto Bello. Paljon veneitä on täälläkin ankkurissa.

torstai 1. maaliskuuta 2012

20.2. - 28.2. Kuubasta Panamaan

Maanantaiaamuna saimme pakolliset tulli- ja muut tarkastukset hoidettua ja Manu kävi vielä maston huipussa vaihtamassa tricolor- ja ankkurivalon. Vajaan vuoden toiminut Lopo light jouti roskikseen.
Sitten lähdettiin kohti Panamaa. Alkumatka oli täysin tyyntä ja köröttelimme moottorilla useamman tunnin. Iltapäivän ja illan kuluessa tuuli taas voimistui, kun pääsimme etäämmälle Kuuban rannikosta ja sen jälkeen se ei koko matkan aikana kovin pieneksi tullutkaan. Kun tuuli jatkui, kasvoivat aallotkin. Isoimmillaan taisivat olla 3 - 4m. Ei vaarallisia, mutta keikuttivat venettä epämukavasti. Aalto paiskasi vettä välillä veneen katolle tai sitlooraan. Minä Tarja kärsin meritaudista monta päivää. Olipa inhottavaa. Sitä ehti haaveilla lukemisesta, satamakirjojen tutkimisesta, jopa veneen siivoamisesta, mutta parasta oli pitää pää tyynyssä aina kun se oli mahdollista. Manullakin oli maha vähän sekaisin. Voi olla, että Kuuban ruoillakin oli jotain tekemistä olotilamme kanssa.
Sunnuntaiaamuna oltiin tulossa perille Panaman San Blas saaristoon. Tuuli oli vieläkin suurimmillaan 14m/s ja aalto 3-4m. Vähän jo ajattelimme, että uskaltaako tässä aallokossa rantautuakaan suunnitellun Porvenirin saaren tuntumaan. Varasuunnitelmiakin siinä jo tehtiin. Aalto kuitenkin pieneni kun lähestyttiin rantaa ja niin asetuttiin ankkuriin Porvenirin pikku saaren edustalle (9ast,33min N, 78ast, 57min W). Täällä voi kirjautua sisään Panamaan. Saarella on myös lentokenttä, niin uskomatonta kuin se onkin, kun ottaa huomioon saaren pienen koon. Kiitotie ulottuu saaren päästä päähän. Nyt lentokenttä on kuitenkin remontissa ja koneet eivät lennä. Viranomaiset eivät olleet töissä viikonloppuna ja vasta maanantaina pääsimme tullautumaan sisään. Kallista oli. Vuoden purjehdusluvasta piti maksaa 193 $ (lyhyempää lupaa ei ollut mahdollista saada). Maahantulosta lisäksi 30 $ ja Kuna-intiaanien kongressille 24$ (tämä on jonkinlainen intiaanien oma alue, emme ole saaneet selville mitä se tarkasti ottaen tarkoittaa). Kuna-intiaanit ovat ystävällisiä, hymyileviä ihmisiä jotka elävät oman perinteensä mukaan tämän alueen saarilla, ja käyvät kapeilla kanooteillaan innokkaasti kauppaamassa perinteisiä käsitöitään ja hedelmiä turisteille.
Viihdyimme täällä pari yötä, koska meillä oli ystävällisiä venenaapureita ja illanvietot menivät rattoisasti kansainvälisissä tunnelmissa.
Sitten siirryimme vain kuutisen mailia länteen ja asetuimme Niatupun ja Waisaladupin saarten väliin ankkuriin (9ast33min N, 78ast51min W). Olisi mielenkiintoista tietää, onko Waisaladupin nimellä mitään tekemistä Suomen Väisälän kanssa. Me ainakin aiomme omia sen melkein itsellemme. Se on pieni, hieno saari palmuineen ja hiekkarantoineen. Tätä aluetta voi sanoa taas oikein paratiisiksi, paitsi että nyt on vain suhteellisen kylmä, kun kylmärintamat vaikuttavat tännekin (n. 26 C ). Vaikka matalat saaret eivät estä tuulten puhalluksia, ne vaimentavat yhdessä riuttojen kanssa aallon, joka onkin täällä paljon tärkeämpää. Saaret palmuineen ovat yleensä Kuna-perheitten asuttamia ja aina heidän kanssaan oli jonkinlaista pientä bisnestä. Ostimme dollarilla kookospähkinän, jonka poika kiipesi pudottamaan palmusta ja isä sitten viidakkoveitsellä rikkoi, että saimme nesteen juotua sen sisältä. Illalla ostimme kaksi hummeria 10 dollarilla ja nautimme oikein juhlaillallisen veneen sitloorassa. Ajattelimme vain, että voisiko olo tästä enää parantua.